Kuopion Kaupunginorkesteri

Timo Koponen

Olen soittanut Kuopion kaupunginorkesterissa vuodesta 1986 saakka. Orkesterin taso on kohonnut vuosikymmenien saatossa. Orkesteri palvelee tarjonnallaan alueen asukkaita tärkeällä tavalla.

Olen kotoisin Kuopiosta. Kun olin musiikkileirillä synnyinpaikkakunnallani Leppävirralla, minulle tarjottiin viulua soittimeksi, niinpä aloitin soittamisen. Opiskelin musiikkia Kuopion konservatoriossa, Savonia-AMK:ssa, tein yksityisopintoja myös ulkomailla. Viulunsoiton opiskelun ohessa sain työpaikan Kuopion kaupunginorkesterista, matka jatkuu. Olen opiskellut myös orkesterinjohtoa ja toiminut kapellimestarina aika-ajoin eri yhteyksissä.

Muusikon työssä parasta on sen tekeminen, mistä on pitänyt jo nuorena. Saa soittaa hienoja orkesteriteoksia hyvien kapellimestareiden johdolla erinomaisessa salissa. Suosikkisäveltäjiäni ovat Sibelius ja Beethoven.

Työ on sinänsä edelleen samanlaista, mutta vuosien myötä orkesterista on tullut entistä ammattimaisempi. Orkesterin konserttitarjonta on monipuolisempaa, on paljon erityyppisiä ja eri kohderyhmille suunnattuja konsertteja.

Vapaa-ajallani harrastan liikuntaa, lenkkeilyä, hiihtoa, mäkihyppyä ja golfia. Koko perheeni on aina harrastanut musiikkia ja musisoinut.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio