Kuopion Kaupunginorkesteri

Kiira Siikavirta

Olen soittanut Kuopion kaupunginorkesterissa tammikuusta 2018 lähtien. Olemme sen verran suuri orkesteri, että voimme soittaa isolle sinfoniaorkesterille sävellettyä ohjelmistoa. Joka kaupungissa ei sitä luksusta ole.

Olen kotoisin Espoosta. Alakoulussa musiikinopettaja oli hankkinut kouluun täysikokoisen kontrabasson oppilaille kokeiltavaksi. Soitin sitä istuen pöydällä ja painaen kieliä alas kohdista, jotka opettaja oli merkinnyt otelautaan maalarinteipillä. Innostuin soittimesta niin, että hain 11-vuotiaana musiikkiopistoon sitä opiskelemaan. Olin vähän ihmeissäni, kun sainkin aloitussoittimeksi paljon pienemmän kontrabasson. Aluksi bassossa viehätti matala ääni ja suuri koko, mutta myöhemmin tykästyin myös sen rooliin orkesterissa: useimmiten se luo pohjan ja perustan soinnille ja pitää pulssia, se on tärkeä taustavoima.

Valmistuin Sibelius-Akatemiasta 2014. Tein myös vaihto-opiskelujakson Norjan musiikkikorkeakoulussa Oslossa. Työskentelin aiemmin freelance-orkesterimuusikkona sekä Suomessa että Norjassa ja opetin kontrabasson soittoa.

Työskentelen muusikkona, koska en osaa kuvitella itseäni mihinkään muuhun työhön. Haluan olla ikään kuin musiikin sisällä, tekemässä ja luomassa sitä. Muusikon työssä parasta on esitettävät teokset, taiteilijat joiden kanssa minulla on kunnia tehdä yhdessä töitä joka päivä, konsertit, se kun saa viikon takomisen jälkeen treenikopissa vihdoin sen vaikean paikan menemään, lyhyesti sanottuna kaikki! Suosikkiteokseni on Sergei Prokofjevin 2. pianokonsertto.

Vapaa-ajalla hoilottelen kotona lapsilleni. Repertuaarissa on ehkä viitisenkymmentä kansan- ja lastenlaulua, myös joitakin itse keksimiä. Ansiokseni on luettava, että ainoastaan kerran on minua pyydetty lopettamaan laulaminen.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio