Kuopion Kaupunginorkesteri

Eleonora Oswald

Työskentelin ensimmäistä kertaa Kuopion kaupunginorkesterissa syksyllä 2018 sijaisena ja tammikuussa 2021 aloitin vakinaisessa työssäni.

Olen syntynyt Locarnossa, Sveitsissä. Aloitin soittamaan viulua 6-vuotiaana – olin kuunnellut Vivaldin Neljä vuodenaikaa -teosta ja rakastuin siihen musiikkiin.

Opiskelin viulunsoittoa sekä Italiassa että Sveitsissä ja valmistuin Baselin musiikkiakatemiasta. Myöhemmin opiskelin vielä vuoden Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa.

Ensimmäiset orkesteripestini sain tehdä harjoittelijana Biel Solothurnin sinfoniaorkesterissa, Bernin sinfoniaorkesterissa sekä Ruotsin kuninkaallisen oopperan orkesterissa. Lisäksi olen työskennellyt sijaisena Orchestra della Svizzera Italianassa, Ruotsin radion sinfoniaorkesterissa sekä Tampere Filharmoniassa.

Muusikon urani tähänastisiin tähtihetkiin kuuluu ehdottomasti Gustav Mahler -nuoriso-orkesterin kanssa tehdyt kiertueet, joilla sain soittaa mm. Herbert Blomstedtin ja Philipp Jordanin johdolla Euroopan parhaissa konserttisaleissa.

Kuopion kaupunginorkesterissa soittamisessa parasta on, että se usein tuo minulle mieleen nuo ajat – yhteissoitossamme on samaa energiaa ja intohimoa. Kollegoitteni kanssa on vaivatonta ja hauskaa soittaa yhdessä ja monien kanssa olemme hyviä ystäviä ihan työn ulkopuolellakin.

Vapaa-ajallani yritän kehittää osaamistani keittiön puolella, treenaan kuntosalilla tai juoksen luonnossa.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio