Kuopion Kaupunginorkesteri

Robert Black

Amerikkalainen musiikin monitoimimies Robert Black (28.4.1950 – 14.11.1993) valittiin Kuopion kaupunginorkesterin taiteelliseksi johtajaksi kolmivuotiskaudeksi 1992-1994, mutta toimikausi katkesi hänen yllättävään kuolemaansa marraskuussa 1993. Kuopion kaudellaan Robert Black toimi samanaikaisesti myös New Amsterdamin ja Bronxin sinfoniaorkestereiden sekä Prism-kamariorkesterin taiteellisena johtajana ja kapellimestarina. Lisäksi hän oli maineikkaan kokoonpanon, Speculum Musicaen kapellimestari ja New York Music Ensemblen perustaja.

Texasin osavaltiosta, Dallasista kotoisin ollut Black aloitti pianonsoiton opintonsa jo viisivuotiaana. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä oli 13-vuotiaana Louisianassa. Robert Black suoritti opintonsa erittäin arvostetuissa ja maineikkaissa musiikkioppilaitoksissa, Oberlin Musiikkikorkeakoulussa sekä Juilliard School of Musicissa, missä hänen opettajanaan toimi mm. Beveridge Webster.

Alunperin konserttipianistina tunnettu Black joutui luopumaan pianonsoitosta käsivamman takia. Myöhemmin hän keskittyi yksinomaan orkesterinjohtamiseen ja soitti pianoa vain orkesterin jäsenenä. Uutena musiikin sarkana hänellä tuli kuvaan mukaan myös säveltäminen. Musiikin suhteen Robert Black oli kuitenkin hyvin monipuolinen. Perinteisen musiikin lisäksi Blackin ohjelmistoon kuului myös oopperaa, kevyempää ja jazz-painoitteistakin musiikkia. Hän oli myös erittäin kiinnostunut nykymusiikista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Robert Black teki useita levytyksiä mm. Varsovan filharmonikoiden kanssa. Pianistina hän levytti Ludwig van Beethovenin myöhäissonaatit sekä Franz Lisztin teoksia, joista hän sai myös Grand Prix du Disque -palkinnon.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio