Kuopion Kaupunginorkesteri

Päivi Väisänen

Olen työskennellyt Kuopion kaupunginorkesterissa syksystä 2008 lähtien. Orkesterissamme parasta on ihanat kollegat, mahtava sali, monipuolinen työnkuva.

Olen kotoisin Kuopiosta. Aloitin soittamisen 6-vuotiaana pianolla. Musiikkiluokan alkaessa 9-vuotiaana olisin halunnut aloittaa saksofonin, mutta vanhempani eivät siitä innostuneet. Huiluun päädyin, kun muut oppilaat olivat soittimet valinneet, ja luokalle mahtui vielä yksi huilisti. Rakkaus soittimeen syttyi vuosien varrella, ja vasta aikuisempana olen ymmärtänyt, miten upea soitin huilu on ja mitkä mahdollisuudet huilistilla on esim. kamari- ja orkesterimusiikin saralla. Soittaminen on aina ollut niin keskeisessä roolissa elämässäni, etten ole osannut muista ammateista oikein haaveillakaan, lukuun ottamatta lapsuuden haavettani olla myyjänä ruokakaupan kassalla.

Olen opiskellut musiikkia Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Työskentelen tällä hetkellä orkesterityön lisäksi huilunsoiton tuntiopettajana Savonia-Amkissa. Aiemmin olen työskennellyt mm. Seinäjoen kaupunginorkesterissa sekä teatterimuusikkona Helsingissä.

Tässä työssä saa oppia koko ajan uutta, koska meillä vierailee upeita muusikkoja esim. kapellimestareina. Lisäksi saa nauttia upeiden solistien sekä omien kollegoiden ihanasta soitosta. Hienoja ovat kliseisesti ilmaistuna ne hetket, kun koko porukka konsertissa ”puhaltaa yhteen hiileen”. Olen herkästi innostuva, ja usein työn alla olevat teokset tuntuvat mielimusiikiltani.

Työn hieno puoli on myös kohtaamiset yleisön ja eri ikäryhmien kanssa, etenkin kun pääsemme pienyhtyeillä lähemmäs ja tiiviimpään vuorovaikutukseen yleisön kanssa. Ajan myötä orkesterin yleisötyön määrä on lisääntynyt, ja toteutustavat monipuolistuneet, mikä on mielestäni erittäin hyvä suunta.

Vapaa-ajallani harjoittelen ja kuuntelen työn alla olevia teoksia kotona. Myös lapset ja mieheni soittavat, joten meidän talossa on harvoin päivää, jolloin kukaan ei soittaisi. Lisäksi lenkkeilen koiran kanssa, talvella tykkään luistella ja hiihtää. Pelaan jalkapalloa orkesterikollegoiden kanssa.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio