Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 

Sinfoniasarjassa tuoretta suomalaista musiikkia, eksoottisia sävyjä ja suosikkisävelmiä

Facebook Twitter

Julkaistu 03.05.2018

Kausikorttimyynti alkaa tänään 3.5.

Kuopion kaupunginorkesterin Sinfoniasarja palaa syyskuun alussa Kuopion Musiikkikeskukseen talon avajaisviikon myötä. Remontoidun talon avaa 6.9. sarjan ensimmäinen konsertti ylikapellimestarin työnsä elokuussa aloittavan Jaakko Kuusiston johdolla. Sekä avauskonsertissa että syksyn muiden konserttien ohjelmassa on paljon suomalaista, sekä tuoretta että vanhempaa musiikkia. Ohjelmassa kuuluvat myös tuulahdukset muista maista, aina Koreaa myöten. Uudempien sävellysten lisäksi Konserttisalin akustiikassa soivat tutut suosikit. Solisti- ja kapellimestarivieraina nähdään niin suomalaisia kuin kansainvälisiä kykyjä: tuttuja kasvoja ja uusia tuttavuuksia. Sinfoniasarjan kausikorttien myynti alkaa 3.5.

Uutta ja tuttua suomalaista musiikkia

Syksyn Sinfoniasarjassa päästään nauttimaan suomalaisesta musiikista säveltäjäniminä mm. naissäveltäjät Outi Tarkiainen ja Lotta Wennäkoski sekä suositut Jean Sibelius ja Leevi Madetoja. ”Olen erittäin iloinen siitä, että syksyn ohjelmistossa on esillä suomalaisia naissäveltäjiä”, Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtaja Katariina Kummala toteaa. Sinfoniasarjan ja samalla remontoidun talon avauskonsertin 6.9. aloittaa ylikapellimestari Jaakko Kuusiston säveltämä teos Wiima. Konserttona kuullaan Outi Tarkiaisen Konsertto saksofonille ja orkesterille, jonka Tarkiainen on säveltänyt illan solisti Jukka Perkolle. Konsertin päättää Jean Sibeliuksen uhkea Sinfonia nro 1. Syksyn Sinfoniasarjan kahdeksasta konsertista ylikapellimestari Kuusisto johtaa neljä. ”Avajaiskonsertin uutuus on konsertto kovassa nosteessa olevalta Outi Tarkiaiselta, joka liikkuu säveltäjänä klassisen musiikin ja jazzin välimaastossa. Ohjelmassa on lisäksi oma alkusoittoni sekä Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia, joilla on minulle symbolista arvoa”, Kuusisto kertoo.

Suomalaista musiikkia kuullaan myös 29.11. ja 13.12. konserteissa. Marraskuun Oikkuja ja koukkuja -konsertissa Aulis Sallisen Don Juan Quixoten yöllisten tanssien tunnelmissa seikkailee mm. Suomen Kansallisoopperan soolosellistinä toimiva Samuli Peltonen. Konsertissa kuullaan kapellimestari Erkki Lasonpalon johdolla myös Leevi Madetojan Pohjalaisia-sarja, Jean Sibeliuksen Sadusta innoituksensa saanut Lotta Wennäkosken Verdigris sekä konsertin päätteeksi luonnollisesti juuri Sibeliuksen Satu. Joulukuussa vietetään kapellimestari Atso Almilan 65-vuotisjuhlaa ja päästään hänen seurassaan kaunisääniselle käyrätorvelle sävelletyn musiikin pariin, kun mm. RSO:n käyrätorvensoittajana toimiva Tommi Hyytinen tulkitsee Almilan Hyytiselle säveltämän Käyrätorvikonserton. Konsertissa soivat myös Sibeliuksen luontoaiheista innoituksensa saanut Tapiola ja Madetojan toinen sinfonia, joka sisältää viittauksen vuoden 1918 tapahtumiin.

Tuulahduksia muista maista

Tanskalaista ohjelmistoa on luvassa 13.9. Syksyinen päiväkirja –konsertissa, jossa maansa musiikkikenttää hallinneen Carl Nielsenin Viulukonserton solistina soittaa tanskalaisviulisti Christine Åstrand. Niin ikään tanskalaisen Rued Langgaardin 4. sinfoniassa orkesteri vaeltaa syksyisissä maisemissa kapellimestari Albero Hold-Garridon johdolla.  Jaakko Kuusiston johtaman Enigma-konsertin 25.10. ohjelmisto tulee Brittein saarilta, ja solistiteoksena nautitaan Arthur Rimbaudin runoihin pohjautuvasta, Benjamin Brittenin säveltämästä Les Illuminations –laulusarjasta sopraano Marjukka Tepposen tulkitsemana. Ohjelmassa ovat myös Edvard Elgarin useita spekulaatioita kätketyistä arvoituksista herättänyt Enigma-variaatiot sekä jousiserenadi. 4.10. Maailman tuulista –konsertissa kuultavissa ovat amerikkalaiset vaikutteet. Antonín Dvořakin säveltämässä kuningaskonsertossa sellolle kuuluvat suuren maailman tuulet New Yorkista. Sellon solistiosuuden osaksi orkesterin säveltekstuuria kutoo konkarisellisti Jan-Erik Gustafsson. Amerikkalaisen John Coriglianon jousille sävelletty toinen sinfonia haastaa orkesterin muusikot rytmeillään.

Eksotiikkaa on tarjolla Kaikuja idästä –konsertissa 11.10., jolloin ensimmäistä kertaa Suomessa esitetään korealaissäveltäjä Jeajoon Ryun Pianokonsertto. Teoksen solistina esiintyy viimeisimmän Maj Lind –kilpailun voittaja Mackenzie Melemed. Konsertissa soi toinenkin korealainen teos, Kyu Yung Chinin From the Orient, ja illan päättää kapellimestari Ralf Gothónin johdolla Ludwig van Beethovenin 8. sinfonia. Lisää tuttuja suosikkeja tarjoillaan 22.11. Suosikkien illassa soivat lähes 100 vuotta sitten kantaesityksensä saaneet Sibeliuksen ketterät humoreskit, joiden parissa taituroi norjalaisviulisti Henning Kraggerud. Beethovenin herkkien romanssien kautta päädytään Wolfgang Amadeus Mozartin 40. sinfoniaan, joka sisältää yhden klassisen musiikin tunnetuimmista teemoista.

Syksyn aikana järjestetään neljä kaikille avointa taiteilijatapaamista illan taiteilijoiden kanssa ennen Sinfoniasarja-konsertteja. Tapaamiset ovat Kuopion Musiikkikeskuksen Valohallissa 6.9., 11.10., 22.11. ja 13.12. klo 18.30.

Sinfoniasarjan kausikorttien myynti alkaa torstaina 3.5. ja loppuu perjantaina 24.8. Kuopion kaupunginorkesterin kausikorttiasiakkaat saavat merkittäviä etuja: mm. koko sarjan 20% edullisempaan hintaan kuin konserttikohtaisilla kertalipuilla, etuhintoja pääsylipuista ja tuotteista sekä yhteistyökumppaneiden tarjouksia. Mikäli asiakkaalla on ollut Sinfoniasarjan kausikortti syksyllä 2017 Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa, hänellä on to 31.5. saakka etuosto-oikeus omalle syksyn 2017 vakiopaikalleen. Pe 1.6. alkaen syksyn 2017 kausikorttilaisten vakiopaikkoja koskevat varaukset purkautuvat ja paikat vapautuvat myös muiden asiakkaiden lunastettaviksi.

Kausikortit syksyn 2018 Sinfoniasarjaan: 220 € permanto / 179 € parvet ja eläkeläiset / 73 € lapset alle 16v, opiskelijat, varusmiehet ja työttömät. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/kausikortti. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Kausikorttien myynti 3.5.-24.8.:

Kuopio Info 31.5. asti ma-pe klo 9-16 ja 1.6. alkaen ma klo 9-17, ti-to klo 9-16, pe klo 9-15
Kuopion kaupunginteatteri 24.5. asti ja 7.9. alkaen 2h ennen esitystä ja la klo 12-18
Sokos Kuopio tavaratalon aukioloaikoina
Lippupisteen valtakunnalliset myyntipisteet
www.lippu.fi

Konserttikohtaisten lippujen myynti 27.8. alkaen:

Kuopio Info
Sokos Kuopio
Lippupisteen valtakunnalliset myyntipisteet
www.lippu.fi
Kuopion Musiikkikeskus 3.9. alkaen ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun ja viikonloppuisin tuntia ennen esitystä, palvelunumero 0600 96100 (1,98 €/min. + pvm)
Kuopion kaupunginteatteri 7.9. alkaen 2h ennen esitystä ja la klo 12-18

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio