Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 

Sibeliuksen sinfonioiden sykli huipentuu 10.2.

Facebook Twitter

Julkaistu 03.02.2022

Kuopion kaupunginorkesterin solistina viulistitähti Isabelle van Keulen

Kuopion kaupunginorkesterin kausikonserteissa esitetty Sibeliuksen sinfonioiden sykli huipentuu Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa torstaina 10.2. klo 19, jolloin vuorossa on Sibeliuksen viimeiseksi jäänyt, taidokas 7. sinfonia. Konsertin solistiksi saapuu viulistitähti Isabelle van Keulen, joka tulkitsee Mozartin 5. viulukonserton sekä Sibeliuksen kaksi serenadia. Orkesteria johtaa kuopiolaisyleisölle tuttu kapellimestari Sascha Goetzel. Itä-Suomen aluehallintoviraston linjauksen mukaisesti paikalle voidaan ottaa live-yleisöä – lisäksi konsertti livestriimataan orkesterin YouTube-kanavalle.

“Kyseessä on monin tavoin erityinen konsertti. Jaakko Kuusisto aloitti Sibeliuksen sinfonioiden syklin ylikapellimestarikautensa ensimmäisessä sinfoniakonsertissa syksyllä 2018, ja odotimme yhteistä syklin huipennusta kovasti. Valitettavasti Jaakko ei pysty terveydentilansa vuoksi enää johtamaan”, kertoo Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja Katariina Kummala.

“Tilanne on ymmärrettävästi hyvin latautunut, ja punnitsimmekin taiteellisen toimikunnan kanssa huolellisesti sitä, kenen kanssa sarja viedään loppuun. Olemme kiitollisia siitä, että saimme juuri Saschan kapellimestariksi tähän konserttiin. Hän on orkesterille edelleen hyvin tärkeä hahmo, ja hänellä on tilanteen vaatimaa herkkyyttä niin musiikillisesti kuin ihmisenä”, hän jatkaa. “Oman latauksensa tilanteeseen tuo se, että pääsemme pitkästä aikaa esittämään konsertin elävälle yleisölle. Toivotamme yleisön lämpimästi tervetulleeksi jakamaan tämän hetken kanssamme.”

Seitsemännessä ja viimeiseksi jääneessä sinfoniassaan Sibelius summaa tiiviisti ja kaikella kertyneellä taidollaan näkemyksensä siitä, minkälainen on täydellinen sinfonia. Yksiosainen teos on muotonsa ja temaattisen kehittelynsä osalta täysin suvereeni työ, ja kaunis synteesi uutta ja vanhaa – lopussa kuullaan jopa lyhyt laina yhdestä säveltäjän tunnetuimmasta teoksesta, Valse Tristestä.

Tunnelmaan yleisön johdattelee aikamme merkittävimpiin viulisteihin lukeutuva Isabelle van Keulen, joka tulkitsee johdannoksi sinfoniaan Sibeliuksen kaksi serenadia. Lisäksi Keulen hemmottelee yleisöä Mozartin viulukonsertolla nro 5, joka tunnetaan myös lisänimellä turkkilainen. Illan aloittaa itävaltalaissäveltäjä Franz Schrekerin jousiorkesterille kirjoitettu Scherzo. Kaikilla konsertin säveltäjillä on yhteys Wienin kaupunkiin. Wieniläistausta on myös illan kapellimestari Sascha Goetzelilla, joka toimi Kuopion kaupunginorkesterin pääkapellimestarina vuosina 2007-2013.

Konsertin kesto on noin 1 tunti 45 minuuttia, sisältäen väliajan. Ravintola Oodi palvelee asiakkaita tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Konsertin turvallisuusjärjestelyissä noudatetaan Itä-Suomen aluehallintoviraston 2.2.2022 tekemiä linjauksia. Yleisölle on numeroidut istumapaikat, ja ohjeistukset mm. kasvomaskien käytöstä ja hyvästä käsihygieniasta ovat voimassa Kuopion Musiikkikeskuksessa.

Sibelius-syklin huipennus -konsertti livestriimataan kaupunginorkesterin YouTube-kanavalle. Konsertti on katsottavissa YouTube-kanavalla konsertin jälkeen kuukauden ajan. 10.2. konsertin livestriimaus toteutetaan yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy:n kanssa.

To 10.2. klo 19 LiveStream-konsertti Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla

Liput 10.2. Sibelius-syklin huipennus -konserttiin: 33 € / 27 € / 11 € / 4 € konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat Kuopion kaupunginteatterin www-sivuilta), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp). Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput Lippupisteen verkkokaupasta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio