Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 

Minnan taivas -ooppera ensi-iltaan syyskuussa 2022

Facebook Twitter

Julkaistu 02.02.2022

Jukka Linkolan kantaesitysooppera Minnan taivas saa ensi-iltansa 8.9.2022 Kuopion Musiikkikeskuksella. Alun perin oopperaa oli tarkoitus esittää Kuopiossa jo tammikuun alussa, mutta koronarajoitusten takia esitykset jouduttiin siirtämään. Siirrosta ei aiheudu muutoksia oopperan kokoonpanoon, ja tammikuulle ostetut liput käyvät sellaisinaan uusiin ajankohtiin 8.-11.9. Neljä esitystä on sijoitettu samoille viikonpäiville kuin alkuperäisessäkin aikataulussa, myös kellonajat pysyvät samoina. Oopperan yhteyteen suunniteltu ravintola Oodin Minna-buffet on niin ikään tarjolla esityspäivinä, mutta valitettavasti huippukokki Kozeen Shiwanin Minnan taivaallisia illallisia ei pystytä siirron myötä enää toteuttamaan. Oopperaliput ovat myynnissä Lippupisteen myyntikanavissa ja Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla; tammikuulle ostettuja ooppera- ja ruokailulippuja voi lunastaa takaisin maaliskuun 2022 loppuun asti.

Jukka Linkolan säveltämä ja Veera Airaksen käsikirjoittama ja ohjaama Minnan taivas -ooppera hurvittelee Kuopiossa vaikuttaneiden historiallisten henkilöiden elämäntarinoiden innoittamana. Minna Canthin pääroolin laulaa Kuopiosta kansainvälisille oopperalavoille ponnahtanut sopraano Marjukka Tepponen. Muissa rooleissa esiintyvät Esa Ruuttunen, Marjatta Airas, Jukka Romu, Johanna Takalo, Ossi Jauhiainen ja Olli-Tapio Tikkanen. Teoksen orkesterina on Kuopion kaupunginorkesteri johtajanaan kapellimestari Rauno Tikkanen, joka on myös oopperan tuottavan Savo-ooppera ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Oopperan suojelijana toimii ulkoministeri Pekka Haavisto. Oopperan päätukijat ovat Alfred Kordelinin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahasto, Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon liitto, ja pääyhteistyökumppanit Kuopion kaupunginorkesteri, Osuuspankki Pohjois-Savo, Osuuskauppa PeeÄssä ja Savon Sanomat.

Minnan taivas -ooppera Kuopion Musiikkikeskuksella:

Ensi-ilta to 8.9. klo 18 (korvaa esityksen to 6.1.)
Pe 9.9. klo 18  (korvaa pe 7.1.)
La 10.9. klo 18 (korvaa la 8.1.)
Su 11.9. klo 16 (korvaa su 9.1.)

Lisätiedot Savo Oopperan www-sivuilta.

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio