Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 

Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin vuosi 2021: toimintaa poikkeusoloissa

Facebook Twitter

Julkaistu 25.08.2022

Toimintakertomus avaa työskentelyä koronarajoitusten keskellä

Vuosi 2021 jäi historiaan tapahtuma-alalla ja myös Kuopion Musiikkikeskuksessa toisena poikkeusvuotena peräkkäin. Eriasteiset kokoontumisrajoitukset olivat voimassa koko vuoden, ja ennakoiva suunnittelutyö vaikeutui. Tapahtumia jouduttiin siirtämään useita kertoja tulevaisuuteen. Haasteista huolimatta yhteistyötä tehtiin monien tahojen kanssa. Syksyllä 2021 sekä yleisön että esiintyjien kaipaamat live-tapahtumat tulivat jälleen mahdollisiksi.

Kuopion kaupunginorkesterin alkuvuosi työskenneltiin tiiviisti verkkokonserttien parissa. Kaikkiaan 34 verkkokonserttia katsottiin yli 304 000 kertaa. Orkesteri hyödynsi poikkeuksellisen korona-ajan myös mm. kouluttautumalla. Lisäksi orkesteri oli mukana kansainvälisessä Saavutettavat orkesterit -hankkeessa, jonka puitteissa se toteutti virtuaalisia musiikkihetkiä ikäihmisille.

Tutustu Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin toimintakertomukseen 2021.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI / KUOPION MUSIIKKIKESKUS

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

www.kuopionmusiikkikeskus.fi | Facebook: KuopionMusiikkikeskus | Instagram: kuopionmusiikkikeskus 

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio