Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 
Somekuva

LIVESTREAM – UUDEN KEVÄÄN SYNTY

Torstai 18.02.2021 klo 19 Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanava

Facebook Twitter

Konsertti livestriimataan Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalista Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalle > klikkaa tästä YouTube-tapahtumaan

HUOM! Livestream-tallenne on katsottavissa YouTubessa kevään 2021 ajan.

Kuopion kaupunginorkesteri
Jan Söderblom, kapellimestari
Virpi Räisänen, mezzosopraano
Elina Oikari, videoteos Outi Tarkiaisen teoksessa
Katariina Kummala, juonnot

Ida Moberg: Stillhet (Hiljaisuus)
Joonas Kokkonen: Il paesaggio (Maisema)
Outi Tarkiainen: Maa, kevään tytär (2014-2015) – laulusarja mezzosopraanolle ja kamariorkesterille

Ida Moberg (1859-1947) eli aikana, jolloin naisen elämä oli hyvin tiukkaan säädeltyä. Stillhet (Hiljaisuus) on lyhyt kehtolaulu hänen kesken jääneestä oopperastaan Asiens ljus (Aasian valo). Aasian valo Ooppera keskittyy Buddhan syntymään ja päivään, kun hän Siddhartha-prinssinä näki ensi kertaa kolme kärsimystä: vanhuuden, sairauden ja kuoleman. Aihe oli Mobergille erittäin tärkeä.

Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta säveltäjä Joonas Kokkosen (1921-1996) syntymästä. Konsertissa kuultava, Kokkosen viimeiseksi orkesteriteokseksi jäänyt Il paesaggio (1986-87) oli saanut inspiraationsa säveltäjälle läheisestä kotimaisemasta eli Tuusulanjärvestä. Harvoin esitetyn teoksen loppuun hän kirjoitti sanan ’enigma’. Arvoitus (sekä myös kollegiaalinen kunnianosoitus) avautuu sävelin, jotka liittyvät kolmen kuuluisan, myöskin Järvenpäästä lähtöisin olevan säveltäjän etu- ja sukunimiin: Jean Sibelius, Erik Bergman ja Paavo Heininen.

Outi Tarkiaisen (1985-) Eanan, giđa nieida (suom. Maa, kevään tytär) on myyttinen eepos, joka kuvaa pohjoisen ihmisen ydinkokemuksia historiasta nykypäivään. Teoksen tekstinä toimii mittava kollaasi saamelaisesta runoudesta, alkaen kolttasaamelaisia koskevista asiakirjoista 1600-luvulta päätyen aikamme uusimpiin runokokoelmiin (mm. Rauni Magga Lukkari ja Rose-Marie Huuva). Sukupolvien luja yhteys ja saamelainen käsitys ajan syklisyydestä sykkivät myös rakenteen tasolla: teoksen musiikki etenee kerroksittain ja syklisesti, aina uudelleen syntyen. Teoksen tilasivat kolme Euroopan pohjoisinta ammattiorkesteria: Lapin Kamariorkesteri, Norrbottens Kammarorkester (Ruotsi) ja Kuopion ystävyyskaupunki Bodøssa vaikuttava Arctic Philharmonic Orchestra (Norja). Lapin kamariorkesterin toteuttama äänite teoksesta on Emma-ehdokkaana Vuoden 2020 klassisen musiikin albumiksi. Ennen laulusarjaa nähdään säveltäjä Outi Tarkiaisen videoteosesittely (puhe ja tekstitys suomeksi).

Laulusarjan viimeisen osan aikana nähdään Elina Oikarin videoteos Kasvojen vaihdos vuodelta 2016. Kasvojen vaihdos -videoteos on saanut inspiraatiota saamelaisrunoista ja se voidaan nähdä kineettisenä meditaationa arktisista maisemista. Teoksen kuvamateriaali koostuu super 8 mm-filmistä ja arkistomateriaalista, jotka sulautuvat yhteen rosoisen tekstuurinsa kautta.

Käsikirjoitus, ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Elina Oikari
Värimäärittely: Sarrah Wilkman, Grade One Oy
Esiintyjät: Edith Båhl, Inka-Maaria
teosta ovat tukeneet: Tiina ja Antti Herlinin säätiö & Taiteen edistämiskeskus

Livestream-konsertin kesto on noin 55 minuuttia, ei väliaikaa.

Livestream-tuotanto: Yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy
Ääni- ja valotuotanto: Kuopion Musiikkikeskus 

Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
Vapaa pääsy

MUITA TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio