KUOPION KAUPUNGINORKESTERIN KUMMILAPSITOIMINTA
Kuopion kaupunginorkesteri juhli vuonna 2009 100-vuotista kuopiolaista orkesteritoimintaa - juhlavuoden tunnelmissa tehtiin matkaa menneisiin vuosiin ja soitettuihin säveliin katse kuitenkin vahvasti tulevaisuudessa ja uusissa musiikkisukupolvissa. Juhlavuoden kunniaksi orkesteri kutsui kaikki vuonna 2009 syntyneet kuopiolaiset lapset kummilapsikseen. Juhlavuonna syntyneet lapset symboloivat orkesterille ja koko kaupunkiyhteisölle tulevaisuutta ja uutta mahdollisuutta.
Kuopiossa syntyi vuonna 2009 yli 900 lasta. Orkesteri toiveena on ollut tavoittaa heidät kaikki jollain tavalla jo ensimmäisistä ikävuosista alkaen ja kutsua säännöllisesti konserttiin vähintään kerran vuodessa.
Ensimmäinen kummilapsitapaaminen järjestettiin joulukuussa 2010 orkesterin "kotona" eli Kuopion Musiikkikeskuksessa. Tapaamiseen lapset saivat kutsun orkesterin omalta kummilapsimaskotilta, Pikku Mammutilta, jonka ulkoasun on suunnitellut Riina-Liisa Leinonen. Sittemmin kummilapset yhdessä vanhempiensa, huoltajiensa, sisarusten ja myös isovanhempien seurassa ovat kohdanneet kummiorkesterinsa konserttitilanteissa Kuopion Musiikkikeskuksessa säännöllisesti puolivuosittain.
Orkesteri uskoo, että musiikki voi pienestä pitäen olla kiinteä osa lapsen elämää ja antaa virikkeitä lapsen ja aikuisen arkeen. Lapsen varttuessa musiikkitietämys karttuu, mutta samalla reppuun jää myös monia aikuisen kanssa vietettyjä unohtumattomia hetkiä – oli kyseessä sitten oma äiti tai isä, isovanhempi tai vaikka kummi. Konsertissa käynti saattaa olla ensimmäinen myös monelle aikuiselle – siis myös heille mukava tilaisuus tutustua orkesterin toimintaan.
Kummilapsiprojekti on osa kaupunginorkesterin pitkäntähtäimen suunnitelmaa siirtää musiikillista kulttuuriperimää seuraaville sukupolville ja kehittää lasten ja nuorten taidekasvatustoimintaa. Projektin alussa 1-2 -vuotiaat lapset pääsevät tutustumaan musiikin virikkeelliseen maailmaan heille räätälöidyissä konserteissa. Samanaikaisesti orkesteri rakentaa hyvää kasvualustaa nousevalle yleisösukupolvelle.