Tuomas Rousi (s. 1967) on valmistunut kapellimestariksi Sibelius-Akatemian maineikkaalta kapellimestariluokalta vuonna 1999. Tuomas Rousi kuului semifinalisteihin ja hänet palkittiin Yleisradion erikoispalkinnolla parhaasta uuden musiikin tulkinnasta Kansainvälisessä Sibelius-kapellimestarikilpailussa vuonna 2000. Rousi oli jo ennen kilpailua hankkinut vankkaa kapellimestarikokemusta toimiessaan Ylioppilaskunnan Soittajien kapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuodesta 1996 vuoteen 2001.
Rousin ammattillinen ura on vienyt hänet johtamaan lukuisia suomalaisia orkestereita. Ulkomaisista esiintymisistä mainittakoon vierailut Poznanin filharmonisen orkesterin, Etelä-Jyllannin sinfoniaorkesterin ja Johannesburgin filharmonisen orkesterin kapellimestarina, RSO:n vierailu Kanarian saarten musiikkifestivaalilla 2002, vierailu Al Bustan Festivalilla Libanonissa johtamassa Libanonin kansallista sinfoniaorkesteria keväällä 2005 ja Kimmo Hakolan oopperan “Marsin mestarilaulajat” sekä Unsuk Chinin “Cantatrix Sopranican” esitykset London Sinfoniettan kanssa Itävallan St. Pöltenissä syksyllä 2006.
Tuomas Rousin muusikonura alkoi viulistina. Hänellä on viuludiplomit sekä Utrechtin konservatoriosta professori Viktor Libermanin johdolla (1991) että Sibelius-Akatemiassa professori Igor Bezrodnyn johdolla (1995). Viulistina Rousi on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona Euroopassa ja lukuisilla festivaaleilla.
