Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 

Sinfoniasarja soi tarinoiden ja elokuvien maailmassa

Facebook Twitter

Julkaistu 26.01.2018

Kuopion kaupunginorkesterin solistina harmonikansoittaja Niko Kumpuvaara

Kuopion kaupunginorkesterin Sinfoniasarja III –konsertti torstaina 1.2. sisältää kattauksen musiikkia elokuva- ja teatterimaailmasta. Kuopion kaupunginorkesteria johtaa Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä orkesterin tuleva ylikapellimestari Jaakko Kuusisto, ja konsertissa kuullaan myös hänen säveltämäänsä musiikkia elokuvasta Täällä Pohjantähden alla. Illan solistiksi nousee Niko Kumpuvaara instrumenttinaan harmonikka.

Konsertin aloittaa Jean Sibeliuksen Pelleas et Melisande op. 46, joka on sävelletty samannimiseen, intohimoa käsittelevään näytelmään. Illan solistikappaleena kuullaan suomalaissäveltäjä Kirmo Lintisen Harmonikkakonsertto Niko Kumpuvaaran esittämänä. Lintisen tyyliin kuuluvat jazzin seikkailullisuus ja modernismi mutta myös helposti kuunneltavat kulut. Konserton jälkeen siirrytään trillerin hyytävään maailmaan John Williamsin JFK-elokuvaan säveltämän Arlington-kappaleen myötä. Konsertin lopuksi kuullaan Jaakko Kuusiston säveltämää musiikkia elokuvasta Täällä Pohjantähden alla. Musiikki vangitsee pohjateoksensa hengen, ja taustalle heijastuu kooste elokuvan kohtauksista. Elokuvamateriaalin vuoksi konsertin ikäsuositus on 12 vuotta.

Harmonikansoittaja Niko Kumpuvaara on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja valmistunut musiikin maisteriksi 2008. Hänet on palkittu useissa kansainvälisissä kilpailuissa, mm. 1. sijalla Klingenthalin kansainvälisessä harmonikkakilpailussa Saksassa. Kumpuvaara työskentelee muusikkona monipuolisesti genrerajoista piittaamatta. Solistin ja kamarimuusikon tehtävien lisäksi hän soittaa säännöllisesti rytmi- ja viihdemusiikkia. Kumpuvaara on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa, Venäjällä, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Hän on kantaesittänyt useita teoksia ja toiminut viime vuosina myös säveltäjänä ja sovittajana elokuva- ja näyttämöproduktioissa. Kumpuvaara on työskennellyt taiteellisena johtajana Oulun Musiikkijuhlilla 2008-2012 ja tällä hetkellä Sata-Häme Soi – harmonikkafestivaaleilla. Hän toimi myös harmonikansoiton vierailevana professorina Grazin musiikkikorkeakoulussa Itävallassa 2009-2015.

Kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusiston ura käynnistyi viulistina 1990-luvulla useiden kansainvälisten kilpailumenestysten myötä. Hän on yksi ahkerimmin levyttäneitä suomalaisia instrumentalisteja ja hän on esiintynyt laajalti solistina sekä kamarimuusikkona. Kapellimestarina hän on työskennellyt mm. Minnesotan orkesterin, Sydneyn ja Melbournen orkestereiden, Hannoverin NDR-orkesterin, Belgian kuninkaallisen filharmonian sekä Suomessa mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Radion Sinfoniaorkesterin, Tampere Filharmonian sekä kamariorkesteri Avantin johtajana. Hän on johtanut lukuisia oopperoita, mukaan lukien Suomen Kansallisoopperan produktion Eicca Toppisen ja Perttu Kivilaakson Indigo-oopperasta. Kuusiston toimenkuvaan on kuulunut myös taiteellisia suunnittelutehtäviä eri festivaaleilla, ja hänen sävellystuotantonsa sisältää lähes 40 opusta. Kuusisto aloittaa työnsä Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina tämän vuoden elokuussa.

Kevään muut Sinfoniasarja-konsertit:

22.02. Ville Matvejeff | Andrea Obiso, viulu

15.03. Michael Collins, joht. ja klarinettisolisti | KKO:n puhaltajat

12.04. Daniel Raiskin | Benjamin Schmid, viulu

18.04. Alberto Hold-Garrido | Kuopion ja Mikkelin kaupunginorkesterit

17.05. Otis Klöber

Konsertit torstaisin klo 19 Kuopion kaupunginteatterin Minna-näyttämöllä, paitsi keskiviikkona 18.4. Kuopion tuomiokirkossa.

Liput Sinfoniasarja III -konserttiin: 30 / 25 / 8 €. Hinnat sisältävät Kuopion kaupunginorkesterin palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: www.lippu.fi, Kuopio Info kauppakeskus Apajassa, Sokos Kuopio ja Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2), palvelunumero ma-la klo 9-19: 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm) sekä Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. Myynti myös Kuopion kaupunginorkesterin lippukassalla Linnanpellon koululla (Linnanpellonkatu 25) ma-pe klo 11-15, palvelunumero: 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Lisäksi kevään konsertti-iltoina ovimyynti kussakin konserttipaikassa 1 tunti ennen esitystä. Kevään Kamarisarjan kausikorttimyynti 12.2. saakka, konserttikohtaiset liput myös jo myynnissä.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio