Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 
Somekuva

SYYSKAUDEN AVAJAISKONSERTTI

Perjantai 04.09.2020 klo 19 Konserttisali

Facebook Twitter

Kuopion kaupunginorkesteri
Atso Almila, kapellimestari
Katariina Kummala, juonnot

Avajaiskonsertissa soivat sävelet mm. Ludwig van Beethovenilta säveltäjän 250-vuotisjuhlinnan kunniaksi sekä Jean Sibeliukselta Suomen Säveltäjät ry:n 75-vuotisjuhlavuonna. Lisäksi konsertissa kuullaan pari Kuopioon liittyvää yllätyskappaletta sinfoniaorkesterisovituksina. Musiikin lisäksi valotetaan syyskauden tulevien konserttien taustoja ja nähdään videotervehdyksiä syyskauden taiteilijoilta. Paikalla olevan yleisön kesken arvotaan myös palkintoja.

Liput turvallisuusohjeiden kera voi noutaa tapahtumapäivänä klo 12 alkaen Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynnistä. Liput jaetaan saapumisjärjestyksessä – ensimmäiset 300 mahtuu mukaan turvavälisuositukset huomioiden. Mikäli osallistut tapahtumaan paikan päällä, suosittelemme talossa käynnin yhteydessä jättämään yhteystietonne, mikäli koronatilanteesta johtuen tulee tarvetta saada jälkikäteen yhteyttä tapahtumaan osallistuneisiin.

Lisäksi konsertti striimataan livenä Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalle > 
https://bit.ly/KuopionKaupunginorkesteri_verkkokonsertit 

Klikkaa tästä pe 4.9. klo 19 LiveStream-konserttiin Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalle.

Verkkokonsertti on katsottavissa orkesterin YouTube-kanavalla viikon ajan. Livestriimaus toteutetaan yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy:n kanssa. 

Tervetuloa turvallisesti konserttiin!

Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
Vapaa pääsy 

MUITA TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio