Kuopion Kaupunginorkesteri

 
 
Somekuva

Kartanokonsertti & illallinen – PERUTTU

Perjantai 17.11.2017 18 Koivumäen kartano

Facebook Twitter

Klo 18 Illallinen
Klo 19 Kamarikonsertti

Kuopion kaupungin vuosipäivään ajoittuva ilta alkaa kartanon herkullisella illallispöydällä klo 18. Ruokailun jälkeen siirrytään kartanon Juhlasaliin kuuntelemaan kamarikonserttia. Konsertissa on väliaika, jonka aikana nautitaan kahvit ja jälkiruoka. Tilaisuus päättyy noin klo 21.

Kuopion kaupunginorkesterin ja kartanon elämä ovat kehittyneet lähes rinta rinnan yli 100 vuoden ajan, sillä kuopiolainen orkesteritoiminta käynnistyi kaupungissa vuonna 1909. Tänä vuonna on juhlittu myös Koivumäen Kartanon uutta päärakennusta joka on valmistunut 1907.

Jo historiansa alkuvuosista alkaen kartano on tunnettu mm. juhlan, riemun ja yhdessäolon tyyssijana. Kartanolla järjestetyissä pidoissa vieraat tanssivat isoäidin soittaman gramofonin tahtiin – Kuopion kaupungin vuosipäivänä flyygelin sijaan kartanon salissa soi Kuopion kaupunginorkesterin Kallakvartetti. Tässä on hyvä mahdollisuus viettää pikkujouluja laadukkaan musiikin ja herkullisen ruuan parissa. Pöytävaraukset 13.11 mennessä. Lippuja on rajoitettu määrä.

MENU
Mustaherukkasilliä ja perunaa
Graavia kirjolohta, puolukkaa ja puolukkakastiketta
Lämminsavulohta ja tillikreemiä
Villisikapateeta ja marinoitua sipulia
Paahdettua kananpojanrintaa, minttua ja sitruunaa
Meloni-vihersalaattia ja salaatinkastiketta
Tuoretta ananasta, verkkomelonia ja chiliöljyä
Marinoitua perunaa ja uunikuivattua tomaattia
Sienisalaattia
***
Ylikypsää häränrintaa ja tummaa portterikastiketta
Muhennettuja juureksia
Kurpitsalasagnea
Julkulan leipomon leipää ja voita
Kotikalja, mehu, vesi

Väliaikakahvit:
Porkkanakakkua & kahvia tai haudutettua teetä

KONSERTTI

Kallakvartetti eli
Päivi Väisänen, huilu
Elisabeth St Cyr, viulu
Mikko Väisänen, alttoviulu
Peter Gospodinov, sello

Ohjelmassa mm. W.A. Mozartin, Franz Anton Hoffmeisterin, Claude Debussyn ja Jean Sibeliuksen kamarimusiikkiteoksia.

Järj. Yhteistyössä Koivumäen kartano ja Kuopion kaupunginorkesteri.

Illallispaketti 45 € (sis. konserttilippu ja kartanoillallinen)
Väliaikapaketti 25 € (sis. konserttilippu ja väliaikakahvit)

Ennakkomyynti ja varaukset:
Koivumäen kartano
puh. 017 3614 291 arkisin klo 9-16
kartano (at) koivumaenkartano.com
Nettivaraus

MUITA TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio