VIERAILEVAT KAPELLIMESTARIT
MARKUS LEHTINEN
Markus Lehtinen (s. 1959), Sibelius-Akatemiassa monipuolisen koulutuksen saanut muusikko, suoritti 1985 diplomit pianonsoitossa Meri Louhoksen ja orkesterinjohdossa Jorma Panulan oppilaana. Lisäksi hän opiskeli sävellystä Aulis Sallisen ja Einojuhani Rautavaaran johdolla.
Markus Lehtinen työskenteli 1980-luvulla mm. Helsingin yliopiston Ylioppilaskunnan Soittajien taiteellisena johtajana sekä Savonlinnan Oopperajuhlien ja Sibelius-Akatemian oopperastudion produktiossa. Vuonna 1987 Markus Lehtinen saavutti jaetun voiton Pohjoismaisessa kapellimestarikilpailussa. Kööpenhaminan Kuninkaallisen Oopperan kapellimestariksi hänellä oli kiinnitys 1988-93. Vuodesta 1992 hän on vieraillut säännöllisesti Tukholman Kuninkaallisessa Oopperassa. Suomen Kansallisoopperassa Lehtinen oli kiinnitettynä 1985-88 ja 1992-97 ja sen jälkeen vierailevana kapellimestarina.
Keväällä 1993 Lehtinen debytoi Hampurin oopperassa Prokofjevin Tuhkimo-baletin kapellimestarina. Hampurin vierailut ja balettiyhteistyö ovat jatkuneet laajentuen mm. Berliinin Deutsche Operiin (mm. Henzen Undine, Puccinin Turandot, Verdin Aida ja Wagnerin Lentävä Hollantilainen) ja Baijerin Valtionoopperaan. Markus Lehtinen on johtanut useita kantaesityksiä mm. Sir Peter Maxwell Davies: Caroline Mathilde, Rodion Shchedrin: Lolita, George Couroupos: Odysseus, Aulis Sallinen: Kuningas lähtee Ranskaan ja Einojuhani Rautavaara: Aleksis Kivi sekä Tuomas Kantelinen: Paavo Nurmi. Savonlinnan Oopperajuhlien toimintaan Markus Lehtinen on osallistunut vuosittain monessa eri ominaisuudessa. Kesällä 2003 hän esiintyi liedpianistina juhlien avajaiskonsertissa ja kapellimestarina Puccinin Turandot oopperassa. Hänet valittiin oopperajuhlien Vuoden Kollegaksi 2003. Hän on myös Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisen toimikunnan jäsen sekä Savonlinnan Oopperajuhlien Vuoden Taiteilija 2005.
Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestarina Markus Lehtinen toimi vuosina 1999-2002. Malmön Sinfoniaorkesterin päävierailijaksi Lehtinen on kutsuttu 2002-2006. Markus Lehtinen vierailee myös säännöllisesti johtavien pohjoismaisten orkestereiden kapellimestarina.
Markus Lehtinen on järjestänyt mestarikursseja mm. Kim Borgin kanssa sekä pitänyt kapellimestarikursseja Pohjoismaissa. Espoon musiikkiopistossa hän on ollut opettajana vuodesta 1993 alkaen ja toiminut siellä Tapiolan Nuorten Sinfonikkojen taiteellisena johtajana ja orkesterinjohdon opettajana. Syksystä 2004 alkaen Markus Lehtinen toimii Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professorina.