VIERAILEVAT KAPELLIMESTARIT

MARKKU JOHANSSON

Markku Johansson on yksi Suomen laaja-alaisimmista musiikin ammattilaisista. Vuodesta 1970 alkaen hän on toiminut ammattimaisesti trumpetin ja flyygelitorven soittajana, sovittajana, säveltäjänä ja kapellimestarina. Markku Johanssonin uravalinta oli luonteva, sillä hänen molemmat vanhempansa työskentelivät musiikin parissa.

Alun perin hän opiskeli pianonsoittoa ja trumpetti astui kuvaan mukaan vasta teini-iässä. Ensimmäisenä kiinnostuksen kohteena oli klassinen musiikki, jota hän opiskeli Lahden konservatoriossa ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa.

Yhdeksi käännekohdaksi Johanssonin elämässä muodostui 1970-luku, jonka alussa hän muutti kotikaupungistaan Heinolasta Helsinkiin. Tuolloin hän tuli tunnetuksi muusikkona Pepe ja Paradise -yhtyeestä, mutta aloitti myös uransa sovittajana ja studiomuusikkona äänilevy-yhtiöissä, Yleisradiossa sekä MTV:ssä. Levytyksissä ja nauhoituksissa Markku Johansson on toiminut kapellimestarin, sovittajan, soolosoittajan ja orkesterinjäsenen tehtävissä.

Seitsemänkymmentäluvulla Johansson kiinnostui erityisesti jazzmusiikista ja otti sivusoittimekseen pehmeä-äänisen flyygelitorven. Vuosina 1976-77 seurasi opintomatka New Yorkiin, jossa hänen opettajinaan toimivat Thad Jones, Carmine Caruso ja Lew Soloff. Big band- ja studio-orkestereiden lisäksi Markku Johansson on tehnyt yhteistyötä useimpien suomalaisten jazzmuusikoiden kanssa pienemmissä kokoonpanoissa. Hän on esiintynyt Yleisradion edustajana mm. Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Englannissa, Unkarissa, Venäjällä, Virossa, Islannissa, Tanskassa sekä Ruotsissa ja Norjassa.

Syksyllä 1993 Johansson vastaanotti parikin merkittävää huomionosoitusta: Suomen Jazzliitto palkitsi hänet vuotuisella Yrjö-palkinnolla; samoihin aikoihin soitintehdas Antoine Courtois Pariisista luovutti Johanssonille lahjaksi tehtaan valmistaman uuden flyygelitorven. Kullervo Linnan säätiön palkinnon Johansson sai 1996 monipuolisesta työstään kevyen musiikin saralla. Johansson voitti vuonna 2000 ELVIS ry:n järjestämän valssisävellyskilpailun. Suomen Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnon hän sai joulukuussa 2002. Johansson vastaanotti 6.12.2003 Tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.

Markku Johansson on UMO:n perustajajäsen ja oli orkesterin trumpetistina vuoteen 1983 asti. Orkesterin vakituisena kapellimestarina hän toimi vuosina 1992-1993. Viihdemusiikkiin erikoistuneen Vantaan viihdeorkesterin kapellimestarina Johansson vuosina 1988-2009 ja vuoden 2010 alusta orkesteri nimitti hänet kunniakapellimestarikseen. Vantaan viihdeorkesterin ohella hän on vieraillut johtamassa valtaosaa maamme sinfoniaorkestereista.