VIERAILEVAT KAPELLIMESTARIT
JARI HÄMÄLÄINEN
Savonlinnan Oopperajuhlien taiteelliseksi johtajaksi vuodesta 2008 alkaen nimitetty kapellimestari Jari Hämäläinen on johtanut maineikkaita orkestereita, kuten Münchenin ja Stuttgartin filharmonikot, ja tehnyt työtä mm. Frankfurtin oopperassa sekä Suomen Kansallisoopperassa.
Hämäläinen opiskeli pianonsoiton solistisella linjalla Sibelius-Akatemiassa, kunnes hänet kiinnitettiin Kansallisoopperan ylikapellimestarin assistentiksi vuonna 1985. Tässä toimessa sekä Savonlinnan Oopperajuhlien kouluttajana ja kapellimestarina Hämäläinen toimi vuoteen 1990 saakka.
Hämäläisen ensimmäinen kiinnitys Saksassa oli Hildesheimissa vuonna 1990, ja vuonna 1992 hän aloitti kuoromestarin ja kapellimestarin tehtävät Braunschweigissa Stefan Solteszin ja Brigitte Fassbaenderin opastuksella. Vuonna 1997 Hämäläinen nimitettiin Pforzheimin kaupunginteatterin ja -orkesterin taiteelliseksi johtajaksi ja ylikapellimestariksi. Vuonna 2003 seurasi nimitys Pforzheimin oopperan johtajaksi ja intendentiksi - ensimmäisenä suomalaisena oopperajohtajana Saksassa.
Hämäläisen oopperarepertuaari on valtaisa: hän on johtanut yli 45 oopperaa Beethovenin Fideliosta ja Hindemithin Cardillacista Verdin Don Carlokseen ja Puccinin Toscaan. Vuonna 1999 hän debytoi Frankfurtin oopperassa johtaen Don Giovannin, hän on vieraillut Suomen Kansallisoopperassa 2002 ja 2004 johtaen Carmenin Agnes Baltsan laulaessa nimiroolin, sekä Mozartin Ryöstö Seraljista -oopperan. Vuonna 2004 hän johti Regensburgissa Arrigo Boiton Mefistofelen.
Jari Hämäläisen sinfoninen ohjelmisto on myös laaja: hän on johtanut Münchenin ja Stuttgartin filharmonikkoja, Württemberg Filharmonie Reutlingen -orkesteria, Südwestdeutsche Philharmonie Konstanz -orkesteria sekä Regensburgin filharmonista orkesteria.
Sinfoniakonserttien ja oopperatyöskentelyn ohella Jari Hämäläinen pitää aktiivisesti yllä lied-pianistin uraansa esiintyen soolokonsertein Japanissa ja Saksassa.