kaupunginorkesteri kaupunginorkesteri Orkesteri kummin roolissa Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/orkesteri-kummin-roolissa 2012-05-15T15:42:53Z 2012-05-15T15:25:05Z
Kummilapset innokkaita musiikin ystäviä

Kuopion kaupunginorkesterin kummilapsitoiminta vakiinnuttanut paikkansa

Tällä viikolla toteutuu neljäs yhteinen musiikkituokio Kuopion kaupunginorkesterin ja sen kummilasten kesken. Ensimmäisessä tapaamisessa joulukuussa 2010 kummilapset olivat 1-2-vuotiaita taaperoita – nyt noin 3-vuotiaiden kummilasten kanssa tutustutaan romantiikan ajan musiikkiin Romantiikkaa rasavilleille -konsertissa. Aiemmissa tapaamisissa on eläydytty mm. eläinten äänimaailmoihin, tutustuttu barokin ajan musiikkiin sekä leikitty ja laulettu isovanhempien nuoruuden aikaisten lastenlaulujen tahtiin.

Kuopion kaupunginorkesteri kutsui vuonna 2009 syntyneet kuopiolaiset lapset kummilapsikseen. Kummilapsille suunnitellut konsertit tarjoavat lapsille ja aikuisille yhteisiä elämyksiä orkesterimusiikin parissa pari kertaa vuodessa. Kummilapsitoiminta on otettu Kuopiossa ilolla vastaan: tähänastisiin tapaamisiin on osallistunut säännöllisesti 300-400 kummilasta vanhempiensa, isovanhempiensa tai läheisten aikuisten seurassa.

Katso video Kuopion kaupunginorkesterin kummilapsitoiminnasta:

<embed src="http://a.blip.tv/api.swf#hr1TgveHNAA" style="display:none" type="application/x-shockwave-flash"></embed>

Samaisella viikolla Kuopion kaupunginorkesteri toteuttaa jälleen kehitysvammaisille kuulijoilleen räätälöidyn Romantiikkaa ja tunteita -konsertin keskiviikkona 16.5. klo 9.30 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Ensimmäinen kehitysvammaisille suunnattu oma konsertti järjestettiin keväällä 2011. Konsertissa kuullaan romantiikan ajan musiikkia mm. säveltäjiltä Edvard Grieg, Pjotr Tšaikovski ja Leo Delibes. Konsertin kesto on n. 45 min.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa 16.5. klo 9.30 järjestettävään Romantiikkaa ja tunteita
-konserttiin ovat 3 €, avustajat veloituksetta. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €. Konsertin liput ovat myynnissä vain Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). Lipunoston yhteydessä pyydetään ilmoittamaan pyörätuoliasiakkaiden määrä.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Suvi Koutola, puh. 044 7182 364, suvi.koutola (at) kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-05-15T15:25:05Z Orkesterin vilkas kesä Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/orkesterin-vilkas-kesa 2012-05-15T10:45:48Z 2012-05-15T10:45:09Z
Suvisoitosta syyskesän säveliin

Kuopion kaupunginorkesterin soitto soi kesälläkin

Kuopion kaupunginorkesterin Suvisoitto soi Peräniemen kasinolla jälleen keskiviikkona 23.5. klo 18. Orkesteri ja Atso Almila ovat kesäisen kepeissä tunnelmissa mm. Brahmsin, Straussin ja Andersonin sävelin. Kevät kääntyy kesäksi viimeistään Oskar Merikannon Kesäillan valssin myötä. Konserttiin on vapaa pääsy.

Kesällä 2012 Kuopion kaupunginorkesteri esiintyy Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla. Festivaalin avajaispäivänä torstaina 14.6. Atso Almilan johtama kaupunginorkesteri ja Pori Dance Company esittävät Almilan säveltämän neliosaisen sinfoniateoksen Symphony 4 – Dances, jonka koreografia on Jorma Uotisen käsialaa. Osta liput.

Kaupunginorkesteri esiintyy myös 14.-15.7. Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettävässä Pohjoismaiden suurimmassa vuosittaisessa animetapahtumassa, Animeconissa. Savonlinnan Oopperajuhlilla orkesteri on mukana Free Will -oopperan maailman kantaesityksessä 21.7. Oopperaorkesterina toimivaa Kuopion kaupunginorkesteria johtaa Sasha Mäkilä. Lue lisää.

Elokuun 23. päivä klo 19 Syyskesän säveliä -konsertissa Kuopion kaupunginorkesteri esiintyy alkavaan konserttikauteen virittäytyen eri kokoonpanoissa Alexander Kerrin johdolla tarjoten kuultavaksi mm. Astor Piazzollan teoksen Four Seasons. Liput: 11 €/ 6 €, lipunmyynti alkaa 15.5. Osta liput.

Professori Jorma Panulan kapellimestarikurssi järjestetään jälleen Kuopion Musiikkikeskuksessa 26.8.-1.9. Kurssin päätöskonserteissa kaupungintalon juhlasalissa perjantaina 31.8. klo 19 ja lauantaina 1.9. klo 15 yleisö pääsee tutustumaan kapellimestarikurssin osanottajien johtamistyyleihin. Perjantain ilmaiskonsertti on osa Taiteiden juhlaa. Lauantain konsertin liput: 11 €/ 6 €, lipunmyynti alkaa 15.5. Osta liput.

Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin kesä 2012:
* Kuopion Musiikkikeskus on suljettu 16.7.-5.8.
* Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin toimisto on suljettu 22.6.-29.7.

Kuopion Musiikkikeskuksen lipunmyynnin aukiolo:
13.6. asti    ma-pe klo 12-17
14.-20.6.     klo 12- esityksen alkuun
21.6.-5.8.     suljettu
6.8. alkaen     klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin tunti ennen esitystä
Palvelunumero 0600-96100 (1,97 €/min + pvm)

Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskuksen syksyn 2012 jo myynnissä oleviin konsertteihin myös Lippupisteen valtakunnallisissa myyntipisteissä ja verkkokaupassa (www.lippu.fi) sekä R-kioskeissa ympäri maan. Syyskausi julkistetaan kokonaisuudessaan 2. elokuuta.

Sinfoniasarjan kausikortit
* Myynti 6.8.-30.8. Musiikkikeskuksen lippukassalla
* Sinfoniasarjan konserttikohtaisten lippujen myynti 3.9. alkaen
* Sinfoniasarjan ensimmäinen konsertti 6.9.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Suvi Koutola, puh. 044 718 2364, suvi.koutola(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-05-15T10:45:09Z Lapset laulavat lattarirytmien tahtiin Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/lapset-laulavat-lattarirytmien-tahtiin 2012-05-04T13:23:54Z 2012-05-02T08:28:53Z
Latinorytmit ja eläimelliset riimit lasten tulkitsemina

Yli satapäinen lapsikuoro ja Kuopion kaupunginorkesteri lattaritunnelmissa

Torstaina 10.5. klo 18 Kuopion Musiikkikeskuksen lava täyttyy lapsista, jotka laulavat niin Kettu Gennadin, Kameli Kemelin kuin tunteellisen siilinkin seikkailuista. Keväiseen karnevaalitunnelmaan lapset ja lapsenmieliset kuulijat innoittaa yli satapäinen lapsikuoro sekä Atso Almilan johtama Kuopion kaupunginorkesteri.

Konsertissa Rajalan ja Pohjantie-Kalevalan koulujen musiikkiluokkalaiset esittävät sinfoniaorkesterin säestämänä kaksi suomalaisiin eläintarinoihin pohjautuvaa rytmikästä sarjaa. Mauri Sumén on säveltänyt sarjat Tunteellinen siili ja Ritmo Animale tunnettujen lastenkirjailijoiden ja runoilijoiden, kuten Tuulia Ahon, Kirsi Kunnaksen, Kaija Pakkasen, Hilja Haahdin ja Ilpo Tiihosen teksteihin.

Ennen konserttia Valohallissa käynnistyy klo 17 ”Lasten lattarit”, jossa Tanssiseura J&V:n lapset esiintyvät latinorytmien tahdissa ja pitävät minitanssikurssin kaikille lapsille. ”Lasten lattarit” sisältyy konserttilipun hintaan.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa klo 18 alkavaan Ritmo Animale -konserttiin ovat 15,50 € aikuiset / 8 € lapset alle 12-v.  Valohallissa klo 17 alkava ”Lasten lattarit” sisältyy konserttilipun hintaan.

Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm) ja Lippupiste.

eLiput: www.lippu.fi.

HUOM! Kuopion Musiikkikeskuksen kevään 2012 kausiohjelmaan painetuista tiedoista poiketen Kuopion kaupunginorkesterin Suvisoitto Peräniemen kasinolla järjestetään keskiviikkona 23.5. klo 18. Kesäisen kepeissä tunnelmissa Atso Almilan johtama kaupunginorkesteri.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Suvi Koutola puh. 044 718 2364, suvi.koutola (at) kuopio.fi

Sari Kauhanen 2012-05-02T08:28:53Z Villiinny vapusta - Musiikkikeskuksessa! Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/villiinny-vapusta-musiikkikeskuksessa! 2012-04-27T14:49:04Z 2012-04-27T14:48:31Z
Sami Pitkämö laulaa vappuyleisön elokuvien ja musikaalien maailmaan

Vapunpäivänä Kuopion Musiikkikeskuksessa perinteinen brunssi ja konsertti

Kuopion kaupunginorkesteri houkuttelee vapunpäivän viettäjiä Kuopion Musiikkikeskukseen Hollywood-elokuvien ja amerikkalaisten musikaalien sävelin. Orkesterin vieraiksi saapuvat tiistaina 1.5. klo 15 alkavaan konserttiin suomalaisen viihdemusiikin monilahjakkuus Sami Pitkämö sekä Vantaan viihdeorkesterin uusi brittikapellimestari Nick Davies.

Vappukonsertin ensimmäisellä puoliskolla kuullaan niin vanhoja kuin uudempiakin sävelmiä amerikkalaisista musikaaleista: mm. alkuperäisesti Frank Sinatran esittämiä klassikoita, joissa armottomana Sinatra-tulkitsijana pidetyn Pitkämön ääni pääsee oikeuksiinsa, sekä säveliä mm. suosituista The Producers-, Hairspray- ja Disney-musikaaleista. Väliajan jälkeen siirrytään sekä vanhempien että uudempien Hollywood-elokuvien maailmaan, jossa kuljetaan mm. New Yorkin Tiffanylta Pariisin Punaisten lyhtyjen alueelle ja edelleen Lontoon Notting Hilliin. Yleisö pääsee nauttimaan myös kestosuosikkien, kuten James Bond- ja The Blues Brothers -elokuvien musiikista.

Ennen konserttia eli klo 13 alkaen Valohallissa on tarjolla Kanresta Oy:n perinteinen vappubrunssi.

MENU:
Lemoncoleslaw, Balsamicopunajuuret, Mangoa, kookosta & villiriisisalaatti, Savumuikku-mätikakku, Passion-mandariinimarinoitua kananpojan fileetä, Sillisinfonia, Sitruunavoilla gratinoitua lohta, Aprikoosilla glaseerattua possun kylkeä, Maalaisperuna, Talon leipä & levite. Suklaapudding & makuripotuksia. Vesi ja kotikalja sisältyvät hintaan, muut juomat eri maksusta.

Konsertti uusitaan Kiuruveden Kiurusalissa keskiviikkona 2.5. klo 19.

Konserttiliput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 25 / 20 / 9 €.
Vappupaketti: 50 / 45 / 25 € (sis. brunssin ja pääsylipun). Vappupakettien myynti vain Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm) ja Lippupiste.

eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Suvi Koutola, puh. 044 718 2364, suvi.koutola (at) kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-04-27T14:48:31Z Tuure Kilpeläisen kaihon säveliä Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/tuure-kilpelaisen-kaihon-savelia 2012-04-24T16:22:15Z 2012-04-24T16:04:02Z
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani Kuopiossa kaupunginorkesterin säestämänä

Konsertin myynti käynnistyy keskiviikkona 25.4.

Viime vuoden Emma-palkittu miessolisti Tuure Kilpeläinen yhtyeineen esiintyy ensi syksynä Kuopion Musiikkikeskuksessa Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaanin kappaleet soivat lauantaina 17.11. klo 19 ensimmäistä kertaa sinfoniaorkesterin säestyksellä. Konsertin myynti alkaa keskiviikkona 25.4.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani jatkaa menneiden vuosikymmenten nimekkäiden iskelmäartistien perinnettä. Suomalaisesta kaihosta on kummunnut karavaanin kyytiin uutta musiikkia, jota on nyt sovitettu sinfoniaorkesterille. Kuopion kaupungin perustamispäivänä 17. marraskuuta toteutettavan konsertin johtaa kapellimestari Jarkko Kiiski. Valohallissa syntymäpäivän kunniaksi myös Kuopion Musiikkikeskuksen ravintoloitsijan, Kanresta Oy:n toteuttama buffetkattaus klo 17.

Konserttiliput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat: 35 € / 30 € S-Etukortilla ja ryhmät väh. 10 hlöä.

Syntymäpäivä-paketti: 60 € / 55 € S-Etukortilla ja ryhmät väh. 10 hlöä (sis. buffet’n ja pääsylipun). Syntymäpäivä -pakettien myynti vain Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm) ja Lippupiste.

eLiput: www.lippu.fi.

Syyskauden 2012 ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan elokuun 2012 alussa.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-04-24T16:04:02Z Radiointi Sofi Oksanen -konsertissa Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/radiointi-sofi-oksanen-konsertissa 2012-04-17T07:28:08Z 2012-04-17T07:27:53Z
Yle radioimaan Sofi Oksasen ajan musiikkia –konserttia Kuopioon

Konsertissa kantaesitetään Jüri Reinveren teos  Norilsk, narsisseja

Yle saapuu radioimaan Sofi Oksasen ajan musiikkia –konserttia Kuopion Musiikkikeskukseen torstaina 26.4. klo 19. Taltiointi ei ole suora, mutta yleisöä pyydetään saapumaan ajoissa paikalle. Radiointi on kuultavissa Yle Radio 1 -kanavalla torstaina 4.5. klo 19.03 alkaen.

Kirjailija Sofi Oksanen keskustelee konsertin teosten lomassa kapellimestari Atso Almilan kanssa musiikin suhteesta kirjoittamiseen. Konserttilavalle nousevat Sofi Oksasen ja Atso Almilan lisäksi Jyväskylä Sinfonian ja Kuopion kaupunginorkesterin muodostama suurkokoonpano sekä Maija Kaunismaa yhtyeineen.

Oksanen on valinnut konsertin ohjelman, johon on yhdistetty kirjailijan elinaikana sävellettyä klassista musiikkia sekä teatterimusiikkia. Ennen väliaikaa ohjelmassa on ensi-iltansa 20.4. saavan Puhdistus-oopperan säveltäjän Jüri Reinveren teoksen kantaesitys, joka kantaa nimeä Norilsk, narsisseja. Ennen väliaikaa kuullaan myös Kaija Saariahon Laterna Magica (Taikalyhty) ja Lotta Wennäkosken Sakara. Väliajan jälkeen tunnelma vaihtuu radikaalisti, ja sinfoniaorkesterit ja Maija Kaunismaan yhtye esittävät kuusi Sofi Oksasen Liian lyhyt hame -runoihin pohjautuvaa laulua, jotka on säveltänyt Maija Kaunismaa ja sovittanut Marzi Nyman.

Konsertti kuullaan myös keskiviikkona 25.4. Jyväskylän teatteritalossa.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen 26 / 24 / 11 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Myynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96100 (1,97 €/ min + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-04-17T07:27:53Z Suvi Teräsniska esiintyy täydelle salille Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/suvi-terasniska-esiintyy-taydelle-salille 2012-04-12T15:40:27Z 2012-04-12T15:39:28Z
Iskelmätähti Suvi Teräsniska debytoi sinfoniaorkesterin kanssa

Konsertti Kuopion Musiikkikeskuksessa loppuunmyyty

Iskelmätähti Suvi Teräsniskan suosituimmat kappaleet esitetään ensimmäistä kertaa sinfoniaorkesterin säestäminä Kuopion Musiikkikeskuksessa perjantaina 20.4. klo 19. Loppuunmyydyssä konsertissa Suvi Teräsniskan lisäksi lavalle nousevat Kuopion ja Mikkelin kaupunginorkesterit vahvistettuna kokoonpanolla, johon kuuluvat kosketinsoittaja Matti Hussi, rumpali Miri Miettinen, basisti Jari Heino sekä kitaristit Jari Nieminen ja Ville Nurmi. Konsertti on toinen Kuopion ja Mikkelin kaupunginorkesterien tämän kevään yhteisesiintymisistä. Kokoonpanoa johtaa myös orkesterisovitukset tehnyt Jarkko Kiiski.

Konsertissa kuullaan mm. Teräsniskan suosituimpia hittejä, kuten Jos mikään ei riitä, Jos menet pois ja Elävänä haudattu. Sävelten takaa avautuu nuoren naisen kasvutarina ihmisenä ja artistina; niistä välittyy myös laulajan rakkaus musiikkiin ja elämään.

Konsertti toteutetaan myös torstaina 19.4. konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa, Mikkelissä.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 30 € / 25 € S-Etukortilla / 25 € ryhmät väh. 10 hlöä. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-04-12T15:39:28Z Yllätyksiä korville Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/yllatyksia-korville 2012-04-11T15:48:19Z 2012-04-11T15:45:21Z
Raikkaat teokset päättävät kevään Sinfoniasarjan

Pianisti Irina Zahharenkova Kuopion kaupunginorkesterin solistina

Kuopion kaupunginorkesteri soittaa Kuopiossa harvemmin kuultuja teoksia kevään Sinfoniasarjan päättävässä konsertissa Musiikkikeskuksessa. Torstaina 12.4. klo 19 alkavan Sinfoniasarja VIII –konsertin johtaa pidetty brittiläinen kapellimestari Grant Llewellyn, ja sen solistina nähdään useita kansainvälisiä palkintoja saanut, Kuopiossa asuva pianisti Irina Zahharenkova.

Kaikki konsertin teokset kuuluvat säveltäjiensä harvemmin esitettyihin. Irina Zahharenkova tulkitsee Wolfgang Amadeus Mozartin yllätyksellisen Pianokonserton nro 25 KV 503 C-duuri, joka sulkee säveltäjän vuonna 1784-86 kirjoitettujen suurten pianokonserttojen sarjan.  Konsertin ensimmäisenä kappaleena kuullaan Aulis Sallisen Variaatiot orkesterille op. 8. Sallisen nuoruuden teos esitetään nyt Kuopiossa usean vuosikymmenen jälkeen. Sinfoniasarjakauden päättää kapellimestarin toivoma Antonin Dvorakin Sinfonia nro 5, joka tarjoaa raikasta ja uutta kuunneltavaa Dvorakin sinfonisesta tuotannosta. Sinfoniassa voi havaita vaikutteita tšekkiläisestä kansanmusiikista.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 24 / 19 / 8 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

Sari Kauhanen 2012-04-11T15:45:21Z Vappu Sami Pitkämön tapaan Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/vappu-sami-pitkamon-tapaan 2012-04-04T09:22:20Z 2012-04-04T09:19:12Z
Sami Pitkämö vie elokuvien ja musikaalien maailmaan

Vapunpäivänä Musiikkikeskuksessa perinteinen brunssi ja konsertti

Kuopion kaupunginorkesteri houkuttelee vapunpäivän viettäjiä Kuopion Musiikkikeskukseen Hollywood-elokuvien ja amerikkalaisten musikaalien sävelin. Orkesterin vieraiksi saapuvat tiistaina 1.5. klo 15 alkavaan konserttiin suomalaisen viihdemusiikin monilahjakkuus Sami Pitkämö sekä Vantaan viihdeorkesterin uusi brittikapellimestari Nick Davies.

Vappukonsertin ensimmäisellä puoliskolla kuullaan niin vanhoja kuin uudempiakin sävelmiä amerikkalaisista musikaaleista: mm. alkuperäisesti Frank Sinatran esittämiä klassikoita, joissa armottomana Sinatra-tulkitsijana pidetyn Pitkämön ääni pääsee oikeuksiinsa, sekä säveliä mm. suosituista The Producers-, Hairspray- ja Disney-musikaaleista. Väliajan jälkeen siirrytään sekä vanhempien että uudempien Hollywood-elokuvien maailmaan, jossa kuljetaan mm. New Yorkin Tiffanylta Pariisin Punaisten lyhtyjen alueelle ja edelleen Lontoon Notting Hilliin. Yleisö pääsee nauttimaan myös kestosuosikkien, kuten James Bond- ja The Blues Brothers -elokuvien musiikista.

Ennen konserttia eli klo 13 alkaen Valohallissa on tarjolla Kanresta Oy:n perinteinen vappubrunssi.

MENU:
Lemoncoleslaw, Balsamicopunajuuret, Mangoa, kookosta & villiriisisalaatti, Savumuikku-mätikakku, Passion-mandariinimarinoitua kananpojan fileetä, Sillisinfonia, Sitruunavoilla gratinoitua lohta, Aprikoosilla glaseerattua possun kylkeä, Maalaisperuna, Talon leipä & levite. Suklaapudding & makuripotuksia. Vesi ja kotikalja sisältyvät hintaan, muut juomat eri maksusta.

Konsertti uusitaan Kiuruveden Kiurusalissa keskiviikkona 2.5. klo 19.

Konserttiliput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 25 / 20 / 9 €.
Vappupaketti: 50 / 45 / 25 € (sis. brunssin ja pääsylipun). Vappupakettien myynti vain Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm) ja Lippupiste.

eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-04-04T09:19:12Z Sofin valinnat - kirjailijan konsertti Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/sofin-valinnat-kirjailijan-konsertti 2012-03-29T16:19:06Z 2012-03-29T16:18:55Z
Sofi Oksanen avaa konserteissa musiikin ja sanan yhteyttä

Jyväskylä Sinfonia ja Kuopion kaupunginorkesteri soittavat kirjailijan valitsemaa musiikkia

Kirjailija Sofi Oksanen nousee konserttilavalle Jyväskylässä ja Kuopiossa huhtikuussa. Oksanen on valinnut Jyväskylä Sinfonian ja Kuopion kaupunginorkesterin kanssa toteutettavien kahden konsertin ohjelman ja keskustelee teosten lomassa kapellimestari Atso Almilan kanssa musiikin suhteesta kirjoittamiseen ja musiikin vaikutuksesta kirjailijan työhön. Konsertti kuullaan Jyväskylässä 25.4. ja Kuopiossa 26.4. klo 19 alkaen. Molemmissa konserteissa estradilla nähdään Sofi Oksasen ja Atso Almilan lisäksi Jyväskylä Sinfonian ja Kuopion kaupunginorkesterin muodostama lähes 100 soittajan kokoonpano sekä Maija Kaunismaa yhtyeineen.

Konserttien ohjelmaan on yhdistetty ennakkoluulottomasti Sofi Oksasen elinaikana sävellettyä klassista musiikkia sekä teatterimusiikkia. Ennen väliaikaa ohjelmassa on Kaija Saariahon taianomainen Laterna Magica (Taikalyhty), ensi-iltansa 20.4. saavan Puhdistus-oopperan säveltäjän Jüri Reinveren teoksen kantaesitys ja Lotta Wennäkosken kirkkautta ja surua yhdistelevä orkesteriteos Sakara. Väliajan jälkeen tunnelma vaihtuu, ja sinfoniaorkestereiden ja Maija Kaunismaan yhtyeen esittämänä kuullaan kuusi Sofi Oksasen Liian lyhyt hame -runoihin (Bonnier-kirjat 2011) pohjautuvaa laulua, jotka kertovat nykynaisen elämästä ja arkisista ongelmista. Laulut on säveltänyt Maija Kaunismaa ja sinfoniaorkesterille sovittanut Marzi Nyman.

Sofi Oksasen ajan musiikkia
ke 25.4.2012 klo 19.00 Jyväskylän teatteritalo
to 26.4.2012 klo 19.00 Kuopion Musiikkikeskus

Liput
Jyväskylä: 25 / 23 / 10 € Lippupiste
Kuopio: 26 / 24 / 11 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Myynti Kuopion Musiikkikeskus ja Lippupiste.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jyväskylä Sinfonia / Tuottaja Emma Anttila puh. 014 266 4166 tai 0400 872 168, emma.anttila@jkl.fi

Lisätietoa:
Sofi Oksanen
Atso Almila
Maija Kaunismaa
Kaija Saariaho
Jüri Reinvere
Lotta Wennäkoski

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-03-29T16:18:55Z Vierailukonsertti 3.4. Leppävirralla Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/vierailukonsertti-3-4-leppavirralla 2012-03-27T08:42:10Z 2012-03-27T08:41:27Z
Kuopion kaupunginorkesteri vierailee Leppävirralla

Cherubinin Requiem johdattaa hiljaiseen viikkoon

Kuopion kaupunginorkesteri jatkaa vuosittaisia maakuntavierailujaan pääsiäisen alla. Kaupunginorkesteri esittää Leppävirran kirkossa tiistaina 3.4. klo 13 hiljaiseen viikkoon sopivan Luigi Cherubinin Requiemin c-molli. Teoksen kuoro-osuuden laulavat lähes 70 hengen voimin Kuopion ja Oulun musiikkilukioiden kuorot, ja kokoonpanoa johtaa kapellimestari Rauno Tikkanen. Orkesteri ja kuorot esiintyvät samana iltana myös Alavan seurakunnan järjestämässä tilaisuudessa Alavan kirkossa klo 18.30.

Säveltäjä Luigi Cherubini (1760-1842) tunnettiin kirkkomusiikistaan, ja erityisesti kuningas Ludvig XVI:n muistojuhlaan vuonna 1816 sävelletty Requiem c-molli sai kehuja mm. jopa Beethovenilta. Pariisin arkkipiispa kielsi teoksen esittämisen syynä kysymys naisten osuudesta jumalanpalveluksen toimittamisessa. Tämän jälkeen Cherubini sävelsi toisen requiemin, jossa hän käytti sekakuoron sijaan mieskuoroa. Requiemissa c-molli vaihtelevat sekä kauniit että dramaattisemmat jaksot.

Kaupunginorkesteri vierailee kevään aikana myös Mikkelissä 19.4. ja Jyväskylässä 25.4. Seuraava maakuntavierailu tapahtuu 2.5. Kiuruvedelle kapellimestarina Nick Davies ja solistina Sami Pitkämö.

Leppävirran konsertin järjestäjä:
Leppäkerttu Oy / Kulttuurituottaja Kari Viinikainen
puh. 0400 633 0837, kari.viinikainen(at)leppavirta.fi

Alavan kirkon konsertin järjestäjä:
Alavan seurakunta / Kanttori Ossi Jauhiainen
puh. 040 4848 322, ossi.jauhiainen(at)evl.fi

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-03-27T08:41:27Z Shipway ja Brucknerin sinfonia Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/shipway-ja-brucknerin-sinfonia 2012-03-22T14:48:35Z 2012-03-22T14:35:33Z
Kapellimestarikonkari Frank Shipway vierailee Kuopiossa

Sinfoniasarjassa Brucknerin monumentaalinen kahdeksas sinfonia

Kuopion kaupunginorkesterin pitkäaikainen yhteistyökumppani, kapellimestari Frank Shipway vierailee Kuopion Musiikkikeskuksessa 12 vuoden tauon jälkeen. Shipway ja kaupunginorkesteri työskentelivät ahkerasti ja määrätietoisesti yhdessä 1990-luvulla, jolloin Shipway oli yksi orkesterin päävierailijoista. Jo pitkän uran tehnyt Shipway johtaa Sinfoniasarja VII –konsertin torstaina 29.3. klo 19.

Konsertissa kuullaan kapellimestarin toiveen mukaisesti Anton Brucknerin mystinen ja apokalyptiseksikin sanottu Sinfonia nro 8, jonka säveltäjä omisti Itävallan keisari Franz Josefille. Bruckneria on pidetty saksalaisen musiikin suurena mystikkona, jonka teokset saivat jopa katedraalisia mittasuhteita sekä kestojensa että kokoonpanojensa puolesta. Kahdeksas sinfonia täyttääkin koko konsertin yhden tunnin ja 20 minuutin kestollaan, eikä konsertissa siksi ole väliaikaa.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 24 / 19 / 8 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-03-22T14:35:33Z Viulisti Benjamin Schmid Kuopioon Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/viulisti-benjamin-schmid-kuopioon 2012-03-19T07:44:07Z 2012-03-15T15:49:11Z
Huippuviulisti Benjamin Schmid esiintyy Kuopiossa

Kuopion ja Mikkelin kaupunginorkesterit yhdistyvät Sinfoniasarjan konsertissa

Maailman kärkiviulisteihin kuuluva Benjamin Schmid saapuu uusintavierailulle Kuopion Musiikkikeskukseen torstaina 22.3. klo 19. Aivan viime vuosina huikean uran avannut Schmid soittaa Sinfoniasarja VI –konsertin solistina. Odotettua lisävahvistusta Kuopion kaupunginorkesterin jousistoon tuo 12 jousisoittajasta koostuva Mikkelin kaupunginorkesteri. Yhteisorkesteria johtaa Kuopion pääkapellimestari Sascha Goetzel.

Benjamin Schmid tulkitsee konsertin solistikappaleena Erich Korngoldin myöhäisromanttisen Viulukonserton. Teos syntyi 40-luvun lopulla säveltäjän emigroiduttua Yhdysvaltoihin, missä hänestä tuli aikansa vaikutusvaltaisimpia elokuvamusiikin säveltäjiä. Konsertossa hän siteeraa mm. teemoja säveltämistään mustavalkoelokuvien klassikoista.

Konsertin aloittaa Joseph Haydnin suosituimpiin kuuluva Sinfonia nro 85 lisänimeltään Kuningatar. Väliajan jälkeen kuullaan Johannes Brahmsin taidokas ja aurinkoinen Sinfonia nro 2, joka esitetään nyt säveltäjän tarkoittamalla tavalla suuren kokoonpanon soittamana.

Konsertti uusitaan konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa, Mikkelissä 23.3.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 24 / 19 / 8 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-03-15T15:49:11Z Panulan kapellimestarikurssi 26.8.-1.9. Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/panulan-kapellimestarikurssi-26-8-1-9 2012-03-16T06:32:12Z 2012-03-15T15:47:08Z
Professori Jorma Panulan kansainvälinen kapellimestarikurssi jälleen Kuopioon elokuussa

Osallistujat tulevat vuosittain ympäri maailmaa

Professori Jorma Panulan kapellimestarikurssi järjestetään jälleen Kuopion Musiikkikeskuksessa 26.8.-1.9.2012. Kurssi tuo eri puolilta maailmaa Kuopioon alan osaajia, jotka haluavat kehittää kapellimestaritaitojaan professori Panulan opissa.

Kurssilla opettavat Kuopion kaupunginorkesterin kunniakapellimestari Jorma Panula ja orkesterin 2. kapellimestari Atso Almila. Harjoitusorkesterina toimii Kuopion kaupunginorkesteri. Kuopion kaupunginorkesteri järjestää kurssin kolmatta kertaa, vaikkakin orkesteri on ollut kurssin harjoitusorkesterina jo pitempäänkin.

Vuosittain kapellimestarikurssille valitaan 10 osallistujaa. Heidän lisäkseen valitaan passiivioppilaita, jotka pääsevät seuraamaan aktiiviosallistujien orkesterinjohtamista ja professori Panulan opetusta. Hakuaika kurssille on käynnistynyt ja päättyy perjantaina 20.4.

Yleisö pääsee tutustumaan kapellimestarikurssin osanottajien johtamistyyleihin kurssin päätöskonserteissa Kaupungintalon juhlasalissa perjantaina 31.8. klo 19 ja lauantaina 1.9. klo 15. Perjantain konsertti on osa Taiteiden juhlaa. Myös professori Panula on mukana konserteissa ja puhuu kapellimestarityön haasteista.

Lisätietoa kursseista

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-03-15T15:47:08Z Ensivierailu Musiikkitalossa Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/ensivierailu-musiikkitalossa 2012-03-05T14:30:50Z 2012-03-05T14:24:49Z
Kuopion kaupunginorkesteri vieraili ensimmäistä kertaa Helsingin Musiikkitalossa

Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlavuoden konsertti houkutteli täyden salin yleisöä

Kuopion kaupunginorkesteri vieraili sunnuntaina 4. maaliskuuta ensimmäistä kertaa Helsingin uudessa Musiikkitalossa esiintyen menestyksekkäästi loppuunmyydyssä konserttisalissa lähes 1700-päiselle yleisölle. Vierailu liittyi orkesterin yhteistyöhön Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa.

Oopperajuhlien 100-vuotista taivalta juhlistava, Jari Hämäläisen johtama oopperakonsertti toi Musiikkitalon konserttisalin lavalle Savonlinnan Oopperajuhlakuoron mukaan lukien lähes 200 muusikkoa.

Seuraavan kerran orkesteri tekee yhteistyötä Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa säestäen lauantaina 21. heinäkuuta Free Will –oopperan maailman kantaesityksen Olavinlinnassa. Ainutlaatuisen "koko kansan" oopperan käsikirjoittamisesta, säveltämisestä ja visualisoinnista on alusta loppuun vastannut kansainvälinen ja avoin internetyhteisö nimeltä Opera by You. Lue lisää Free Will -oopperasta Oopperajuhlien www-sivuilta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula puh. 044 7182 364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-03-05T14:24:49Z Stingin parhaita Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/stingin-parhaita 2012-03-02T16:47:51Z 2012-03-02T16:46:46Z
Stingin parhaat soivat Kuopion Musiikkikeskuksessa

Lauluyhtye Rajattoman Hannu Lepola konsertin solistina

Torstaina 15.3. klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksen Stingin parhaat: Set Them Free -konsertissa yhdistyvät Stingin musiikki, lauluyhtye Rajattoman upeaääninen tenori Hannu Lepola, sinfoniaorkesteri ja maamme huippumuusikoista koottu yhtye. Hannu Lepolaa säestävää Kuopion kaupunginorkesteria johtaa Jaakko Kuusisto. Orkesterin kanssa lavalla ovat kosketinsoittaja Seppo Kantonen, saksofonisti Joonatan Rautio, kitaristi Marzi Nyman ja rumpali Rami Eskelinen.

Sting on yksi viime vuosikymmenten kiinnostavimmista artisteista. The Police -yhtyeen keulahahmona pinnalle ponnistanut britti on soolourallaan välttänyt pop/rock-teollisuuden lokerot ja formaatit ja menestynyt ainutlaatuisella tavalla. Sting on hakenut vaikutteita mm. jazzista, gospelista ja klassisesta musiikista sekä käsitellyt teksteissään niin ihmissuhteita kuin yhteiskunnallisiakin aiheita. Sting on myös Hannu Lepolan yksi musiikillisista ensirakkauden kohteista. Maailmankuulun artistin musiikki ja laulutapa ovat vaikuttaneet Lepolan musiikilliseen kehitykseen enemmän kuin kukaan muu yksittäinen musiikintekijä.

Stingin laajasta soolotuotannosta kuullaan konsertissa mm. If You Love Somebody, Mad About You, Sister Moon, When We Dance ja If I Ever Lose My Faith In You. Sinfoniaorkesterille sovitettuina laulut saavat uusia sävyjä ja ulottuvuuksia säilyttäen silti Stingin hienovaraisen ilmaisun. Sovitukset on toteutettu Kuopion kaupunginorkesterin, Sinfonia Lahden ja Oulu Sinfonian yhteistuotantona.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 30 € / 25 € S-Etukortilla / 25 € ryhmät väh. 10 hlöä. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula puh. 044 7182 364, elina.prepula(at)kuopio.fi

Sari Kauhanen 2012-03-02T16:46:46Z Oopperagaalassa solistimuutos Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/oopperagaalassa-solistimuutos 2012-03-01T15:22:32Z 2012-03-01T11:39:55Z
Kuopion Oopperagaalan solisti vaihtunut

Aleksandrs Antonenkon tilalla laulaa Cristian Mogosan

Latvialaistenori Aleksandrs Antonenko on joutunut peruuttamaan sairastumisen vuoksi osallistumisensa Kuopion Musiikkikeskuksen perjantain 2.3. klo 19 OOPPERAGAALAAN.  Hänen tilalleen on kiinnitetty suurta kiinnostusta herättänyt romanialainen tenori Cristian Mogosan.

Jari Hämäläisen johtamassa gaalakonsertissa esitetään herkkupaloja Savonlinnan Oopperajuhlien satavuotiselta taipaleelta, Melartinin Ainon alkusoitosta Sallisen Kehtolauluun kuolleelle Ratsumiehelle. Myös otteet Olavinlinnan lavalla esitetyistä suosituimmista klassikko-oopperoista, kuten Taikahuilu, Boris Godunov, Lentävä hollantilainen, Macbeth ja Carmen kuuluvat illan ohjelmistoon.

Cristian Mogosanin ohella konsertissa esiintyvät suomalaisista laulajista jo vuodesta 1974 Oopperajuhlien solistikuntaan kuulunut Jaakko Ryhänen ja ensi kesänä Savonlinna-debyyttinsä tekevä, viimekertaisen Timo Mustakallio –laulukilpailun voittanut  Miina-Liisa Värelä. Kansainvälistä solistikuntaa  edustavat  lisäksi unkarilainen sopraano Csilla Boross ja argentiinalainen bassobaritoni Matias Tosi.

Tänä vuonna konserttiohjelmistossa erityisen merkittävä rooli on solistien lisäksi Savonlinnan Oopperajuhlakuorolla.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula puh. 044 7182 364,elina.prepula(at)kuopio.fi

Sari Kauhanen 2012-03-01T11:39:55Z Monipuolinen vuosi 2011 Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/monipuolinen-vuosi-2011 2012-02-29T07:28:31Z 2012-02-29T07:28:31Z
Monipuolinen vuosi 2011 Kuopion Musiikkikeskuksessa

Kuopion kaupunginorkesterin kuulijamäärä nousi

Vuonna 2011 Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettiin monipuolisesti konsertteja, kokouksia ja muita tapahtumia. Kuopion kaupunginorkesterin konserttien kävijämäärä nousi selvästi edellisvuosista. Erityisesti orkesterin erilaiset teemakonsertit sekä yhteiskonsertit viihdemusiikin artistien kanssa kasvattivat kävijämääräänsä. Yhteensä Kuopion kaupunginorkesterin konserteissa kävi 42.334 kuulijaa (2010: 36.608, 2009: 36.608). Kuopion Musiikkikeskuksen tapahtumat keräsivät yhteensä 126.273 kävijää (2010: 132.384, 2009: 141.190).

Sinfoniasarja toi merkittäviä taiteilijoita Kuopioon

Kaupunginorkesteri esiintyi 100 konsertissa ja tapahtumassa (2010: 114, 2009: 88) kotisalissaan Kuopion Musiikkikeskuksessa, muualla kaupungissa, maakunnassa ja muualla Suomessa. Koko orkesterin konsertit sekä orkesterin pienyhtyeiden esiintymiset keräsivät kuulijoita yhteensä 42.334.

Sinfoniasarjan kävijämäärä kasvoi hieman edellisistä vuosista. Sarjan kuulijakeskiarvo oli 593 (2010: 592, 2009: 575). Sinfoniasarjan kausikorttiasiakkaita oli kevätkaudella 374 ja syyskaudella 380.

Kevätkauden Sinfoniasarjan konserteista eniten yleisöä sai orkesterin pääkapellimestari Sascha Goetzelin johtama Kuopion ja Joensuun kaupunginorkestereiden yhteiskonsertti. Syyskaudella suosiota keräsivät Maxim Šostakovitšin vierailu kapellimestarina sekä Jorma Hynnisen vierailu Atso Almilan johtaman Kuopion ja Joensuun kaupunginorkestereiden yhteiskonsertin solistina. Kaupunginorkesteri toi Kuopioon valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä taiteilijavieraita, joiden joukossa kuultiin mm. Cristina Ortizia, Henri Sigfridssonia ja Arto Norasta.

Kuopion kaupunginorkesteri kohtasi kuntalaisia laajasti

Kuopion kaupunginorkesterin tavoitteena on huomioida konserttien ja niiden ohjelmiston suunnittelussa eri kohderyhmät mahdollisimman laajasti. Vuoden 2011 aikana kaupunginorkesteri järjestikin konsertteja Kuopiossa sekä eri puolilla maakuntaa ja Suomea yrityksissä, yhteisöissä ja tapahtumissa. Konserteissa kävi eri-ikäisiä kuulijoita vauvasta vaariin.

Vuoden yleisömenestys oli koko perheelle suunnattu Indiana Jones -konsertti, jonka oheisohjelma houkutti lapsia mm. merirosvoseikkailuihin ja kultaustyöpajaan. Perheen pienimmät innostuivat näyttelijä Kari-Pekka Toivasen johdolla Babarin tarinasta. Orkesterin toimintaan vakiintuneiden musiikkipolkuvierailujen kautta kuopiolaisten koulujen 7-luokkalaiset pääsivät seuraamaan orkesterin arkea ja tutustumaan orkesterisoittimiin. Myös Kummilapsi-konsertit orkesterin vuonna 2009 syntyneille kummilapsille jatkuivat barokkimusiikin ja isovanhempien aikaisten lastenlaulujen myötä.

Vanhusten päiväkonsertti, jossa Markku Johanssonin johtamaa orkesteria tähdittivät Arja Koriseva ja Hannu Lehtonen, sai jälleen paikalle suuren yleisön alueen vanhainkodeista ja palvelutaloista. Lisäksi orkesteri järjesti keväällä ensimmäisen kerran konsertin eri-ikäisille kehitysvammaisille.

Kaupunginorkesteri jatkoi menestyksekkäästi yhteistyötään eturivin suomalaisten viihdeartistien kanssa. Johanna Kurkelan ja Juha Tapion kuten myös Paula Koivuniemen ja Laura Voutilaisen yhteisesiintymiset orkesterin kanssa vetivät täyden salillisen yleisöä. Vuonna 2011 alkanut, valtakunnallistakin huomiota saanut yhteistyö KalPan kanssa toi jääkiekkojoukkueen jopa konserttilavalle – lisäksi yleisö sai vaikuttaa Kilpisydän soi! -konsertin ohjelmaan äänestämällä.

Kuopion kaupunginorkesteri jatkoi yhteistyötään Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa. Oopperakonsertit Kuopiossa ja Helsingissä sekä kaksi gaalakonserttia Oopperajuhlilla solisteina mm.  José Cura ja Juha Uusitalo toivat orkesterille lähes 4.000 kuulijaa. Orkesterin sekä Marco Hietalan ja Kristiina Braskin yhteisesiintyminen Kuopion Viinijuhlilla valloitti yli 6.000-päisen yleisön Matkustajasatamassa. Kaupunginorkesteri vieraili yksin tai yhteistyössä muiden orkesterien kanssa myös mm. Joensuussa, Kajaanissa, Kiuruvedellä ja Varkaudessa.

Eturivin viihdeartistit säilyttivät suosionsa

Kuopion Musiikkikeskuksessa vieraillut yleisö sai nauttia vuoden 2011 aikana kaupunginorkesterin esiintymisten lisäksi myös muista klassisen ja viihdemusiikin konserteista, operetista, lastenesityksistä sekä rock-yhtyeiden keikoista.

Yleisön suosikeiksi nousivat mm. Jenni Vartiainen, Club for Five, Jari Sillanpää, Juha Tapio, Vesa-Matti Loiri ja Semmarit. Myös Nordea Jean Sibelius -orkesteri sekä erilaiset joulukonsertit saivat salin täyteen kuulijoita. Lasten suosion saavuttivat Mystisen matkaajan tarina Lasten Pakkaspäivillä, Ti-Ti Nallen Seikkailu lumimaassa sekä lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen Pekka Töpöhäntä -juhlakonsertti.

Antti Tuiskun ja rap-artisti Asteen yhteiskeikka sekä maailmanmainetta niittäneen Apocalyptican vierailu olivat harvinaista herkkua yleisölle. Musiikkikeskuksen Jazzklubilla vierailleista esiintyjistä rytmimusiikin ystäviä kiinnostivat erityisesti soullaulaja Tad Robinson bändeineen ja laulaja-kitaristi Bob Brozman.

Musiikkikeskuksessa järjestettiin kaupunginorkesterin konsertteja lukuun ottamatta 97 konserttia (2010: 106, 2009: 118). Yleisöä niissä kävi 32.100 kuulijaa (2010: 34.885, 2009: 36.448).

Huumori koukutti

Muita tapahtumia Musiikkikeskuksessa järjestettiin yhteensä 70 (2010: 125, 2009: 88). Niiden kävijämäärä oli 36.235 (2010: 36.680, 2009: 42.650).

Lavakomiikka on vakiinnuttanut asemansa myös konserttisaliympäristössä ja yleisön keskuudessa. Musiikkikeskuksessa esiintyi vuoden 2011 aikana suuri joukko Suomen eturivin stand up -koomikoita kuten Sami Hedberg, Ismo Leikola ja Niko Kivelä. Myös Jaakko Teppo goes to Mallorca –esitys, Sakari Kuosmasen ja Mato Valtosen humoristinen Mulkvisti sekä venäläisen Bagatitsa-ryhmän räiskyvä kasakkashow keräsivät kuulijoita. Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla amerikkalaiset ja korealaiset tanssiryhmät kiinnostivat tanssin ystäviä. Myös Kuopion konservatorion tanssikoulun kevätnäytös kokosi suuren joukon katsojia.

Kokousrintamalla edelleen vilkasta

Musiikkikeskuksessa järjestettiin edellisvuoden tapaan paljon kokouksia. Musiikkikeskuksen kokousasiakkaiden osalta painopiste on edelleen suurissa ja keskisuurissa kokouksissa ja kongresseissa. Kokouksia tai vastaavia tilaisuuksia oli yhteensä 201 (2010: 235, 2009: 109), ja niissä kävi kaikkiaan 14.630 osanottajaa (2010: 15.770, 2009: 15.220).

Suuren määrän kävijöitä sai Kuopion Työ- ja elinkeinotoimiston järjestämä Kevätrekry 2011 -tapahtuma, jossa vieraili 4000 osallistujaa. Epilepsiasymposium toi kansanvälisiä vieraita Musiikkikeskukseen usean päivän ajaksi. Niinikään kansainvälistä väriä tarjosivat valtakunnallinen japanilaisen kulttuurin tapahtuma Nekocon ja Verraton Venäjä –hankkeen Venäjä-messut. Muita merkittäviä kokoustapahtumia olivat mm. Itä-Suomen lääketiedetapahtuma, EU arjessa: Terveyttä ja hyvinvointia -seminaari ja näyttely, Sotainvalidien liittokokous sekä Vihreiden puoluekokous. Täyden salillisen väkeä keräsi myös Lottaperinneyhdistyksen juhla.

Kuopion Musiikkikeskuksen kävijämääriä laskettaessa laskelmiin ei sisällytetä Musiikkikeskuksen lipunmyynnin asiakaskäyntejä eikä oppilaitosten asiakaskäyntejä heidän hallinnoimissaan tiloissa.

Lisätietoja:
KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
TIedottaja Elina Prepula, puh. 044 7182 364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Johtaja Michael CLaussen, puh. 044 7182 361, michael.claussen(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-02-29T07:28:31Z Oopperagaalassa juhlatunnelmissa Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/oopperagaalassa-juhlatunnelmissa 2012-02-23T17:06:06Z 2012-02-23T17:05:47Z
Nimekkäät solistit ja Oopperajuhlakuoro loistavat Kuopion Oopperagaalassa

Savonlinnan Oopperajuhlat täyttää 100 vuotta

Perjantaina 2.3. klo 19 OOPPERAGAALASSA Kuopion Musiikkikeskuksessa konserttiyleisö pääsee nauttimaan erityisen juhlavasta tunnelmasta. Savonlinnan Oopperajuhlat täyttää 100 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi Oopperajuhlien taiteellisen johtajan Jari Hämäläisen johtaman Kuopion kaupunginorkesterin kanssa esiintyy mittava solistiryhmä. Usean vuoden tauon jälkeen Kuopiossa nähdään myös kiitetty Savonlinnan Oopperajuhlakuoro.

Gaalakonsertin väkevään solistikaartiin kuuluu sekä kokeneita huippulaulajia että nuoria menestyjiä: New Yorkin Metropolitan-oopperassakin vieraillut, huikea tenori Aleksandrs Antonenko, Suomen oopperalaulajien kärkinimiin kuuluva Jaakko Ryhänen, viime vuonna Timo Mustakallio –kilpailun voittanut Miina-Liisa Värelä, argentiinalainen bassobaritoni Matías Tosi sekä unkarilainen sopraano Csilla Boross.

Illan aikana luvassa on musiikillinen ilotulitus rakastettuja aarioita täydennettynä väkivahvoilla kuorokohtauksilla. Parhaimmat palat kuullaan mm. oopperoista Taikahuilu, Boris Godunov, Punainen viiva, Macbeth ja Carmen. Konsertin juontavat pidetty konserttijuontaja Aarno Cronvall ja Savonlinnan Oopperajuhlien johtaja Jan Hultin.

Konsertti uusitaan 4.3. Helsingin Musiikkitalossa.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 39 / 34 / 28 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 7182 364, elina.prepula(at)kuopio.fi
Sari Kauhanen 2012-02-23T17:05:47Z Jorma Panula ja Laura Mikkola Sinfoniasarjassa Sari Kauhanen http://www.kuopionkaupunginorkesteri.fi/tiedotteet/-/blogs/jorma-panula-ja-laura-mikkola-sinfoniasarjassa 2012-02-20T10:19:35Z 2012-02-20T10:17:52Z
Pianistista ilotulitusta Kuopion Sinfoniasarjassa

Laura Mikkola ja Jorma Panula kohtaavat konserttilavalla

Torstaina 23.2. klo 19 nähdään Kuopion kaupunginorkesterin vieraina rautainen yhdistelmä: orkesterin kunniakapellimestari Jorma Panula ja pianisti Laura Mikkola. Kapellimestari ja solisti tapaavat ensimmäistä kertaa konserttilavalla Sinfoniasarjan V konsertissa Kuopion Musiikkikeskuksessa.

Laura Mikkolan tulkitsema Sergei Rahmaninovin Paganini-rapsodia on pianistista ilotulitusta. 24 variaatiota sisältävä teos perustuu Niccolo Paganinin Kapriisiin a-molli, jota pidetään yhtenä vaikeimpana sooloviululle tehdyistä kokoelmista – se onkin inspiroinut useita säveltäjiä variaatioihin omissa teoksissaan.

Konsertin solistikappale on kehystetty kahdella suomalaisella sävellyksellä. Illan aloittavan Uuno Klamin eloisan ja värikkään Lemminkäisen seikkailut saaressa on Jorma Panula sovittanut käytettävissä olevalle kokoonpanolle sopivaksi. Illan päätteeksi Panula etenee Kuopiossa johtamiensa Sibeliuksen sinfonioiden sarjassa valoisaan ja luonnonläheiseen viidenteen sinfoniaan.

Liput Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävään esitykseen ovat 24 / 19 / 8 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Lipunmyynti Kuopion Musiikkikeskus puh. 0600 96 100 (1,97 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tiedottaja Elina Prepula, 044 7182 364, elina.prepula(at)kuopio.fi

Sari Kauhanen 2012-02-20T10:17:52Z