Pauli Kari (s. 1976) työskentelee laajasti taiteen työmaalla pianistin, vastaavan tuottajan, taiteellisen johtajan, näyttelijän, säveltäjän ja improvisoijan viitassa. Lahjakkaiden taiteilijoiden esilletuloa edistävien, mm. EU-rahoituksen sekä sponsori- ja yhteistyökumppaneiden tuella toteutettujen orkesteriyhteistyöhankkeiden ja festivaalien lisäksi hän on konsertoinut sekä sooloresitaalein että orkesterisolistina Euroopan ohella Kanadassa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Kiinassa, Japanissa ja Australiassa. Karin mieleenpainuvimpiin kokemuksiin kuuluvat debyytit mm. Globen Areenalla Tukholmassa 1998, Sibeliustalossa Lahdessa 2001, Carnegie Hallissa New Yorkissa kansainvälisessä Bradshaw & Buono -pianokilpailussa voitetun 1. palkinnon jälkeen 2007 sekä Bechstein Hallissa New Yorkissa 2009.
Konsertti- ja kilpailumenestysten myötä Kari on päässyt mukaan mielenkiintoisiin taiteellisiin hankkeisiin, joista mainittakoon mm. kanadalaisen Marquis Entertainmentin ja suomalaisen Eastwayn tuottama menestysmusikaali ”2pianos 4hands” (Suomen ensi-ilta 2007), jossa Kari toimi tuottajana sekä esitti toista pääosaa. Myös ensimmäisellä Hooked on the Piano ´09 -kiertueella Kari toimi yhtenä myynti- ja sponsorivastaavana sekä tuottajana. Tulevana kesänä hän konsertoi kansainvälisellä IBLA Grand Prize 2010 -festivaalilla Sisiliassa. Kari esittää festivaalin kutsusta eksoottisen suomalaisen musiikin vientituotteina mm. turkulaisen säveltäjän, Martti Parkkarin laajimman pianoteoksen Toccata & Intermezzon ”Revontuli” (kantaesitys Turussa 2009). Lahden konservatoriossa ja Sibelius-Akatemiassa opintielle päässeen Karin opettajina ja tukijoina ovat olleet Lea Terno-Kivilä, Arto Satukangas, prof. Liisa Pohjola, Elzbieta Guzek-Soini sekä prof. Matti Raekallio.
